Tehyn lakko, YLEn rahoitusongelmat ja oman tutkimustyön rahoituksellisen lyhytjänteisyys ovat laittaneet minut pohtimaan talouspolitiikkaa aika paljon. Rahaa on tietysti aina liian vähän, joten meidän on pakko tehdä poliittisia päätöksiä keille sitä annetaan ja ketkä jäävät ilman. Nämä poliittiset päätökset ovat tietysti aina arvo-päätöksiä, eli päätöksiä joiden perusteina ovat yhteiskunnan arvomaailma - mikä on tärkeää ja mikä on vähemmän tärkeää.
Eräs minun henkilökohtaisen arvomaailman peruspilareita on periaate: jos et voi tehdä asioita hyvin, ei niitä oikeastaan kannata tehdä laisinkaan. Tehyn osalta asiat menivät siksi ihan oikein; emme voi/halua kuvitella elävämme maailmassa jossa ei ole sairaanhoitajia, joten meidän pitää hoitaa sairaanhoito hyvin, eli maksaa heille kunnon palkka. Ehkä hieman mustavalkoinen asenne, mutta näin se kuitenkin lopulta meni.
YLEn osalta asian pohdinta on vielä kesken. Ruotsinkielisen uutistoimituksen ja X3Min lopetusuhat saivat medialta ja yleisöltä armottoman tuomion - ei onnistu. Jostain muualta pitää säästää. YLE on vastikään ostanut oikeudet HBO:n tuottamiin laatusarjoihin - epäilemättä kalliiseen hintaan - onkohan se tarpeellista? Voisimmeko elää ilman laatusarjoja ilmaiskanavilla? En kuule kovin montaa vastalausetta. Jos YLEllä ei ole varaa tehdä kaikkea mitä se nyt tekee, jostain pitää karsia. Ruotsinkielistä tarjontaa ei paljon voi enää karsia. Ja ne asiat joita tehdään, pitäisi tehdä hyvin. Jos YLEn lisäksi oletetaan olevan yhteiskunnallisessa tehtävässä, niin voisin kuvitella monta parempaa ohjelmaa laatu/hinta mielessä kuin HBO:n sarjat, vaikkapa enemmän luontodokumentteja tms.
Oman tutkijanuran kannalta samanlaisista periaatteista kiinni pitäminen vaikuttaa ensisilmäykseltä kovin raskaalta. Jos yhteiskunta arvostaa minun työtä pitäisi minulle taata jatkuva ja hyvä rahoitus, jos se ei arvosta minua, ei minun nykyistä työtä tule rahoittaa. Itse olen tietysti sitä mieltä että minun työni on kovin tärkeää ja sitä tulisi rahoittaa, mutta se on vain subjektiivinen mielipiteeni. Vaikeampi kysymys on määrittää, mikä on se mittari jolla tutkimustyön laatua arvioidaan ja jolla päätetään kenen työtä rahoitetaan? Nykyiset mittarit eivät toimi: on helppo osoittaa että huipputasoista tutkimusta tehdään kovin monessa paikassa ja valittaessa ketkä näistä saavat rahoitusta jää sattumalle kovin suuri osuus. Joskus tuntuu kuin Suomen Akatemian päätökset ovat yhtä luotettavia kuin Oy Veikkaus Ab:n. Älkää ymmärtäkö väärin, en ole katkera, en ainakaan myönnä sitä, vaan tämä on niin objektiivinen arvioni kuin mihin kykenen. Pyrkimykseni on toisaalla, mielestäni olisi tärkeä että se rahoitus joka tutkimukselle annetaan, olisi laadukasta, sellaista että tutkija voisi keskittyä rauhassa omaan työhönsä. Tämä tarkoittaa sitä että hän voi olla varma työn jatkuvuudesta ja että hänellä suodaan hallinnon puolesta työrauha, eli hänelle ei kaadeta kohtuutonta hallinnollista vastuuta. Tämä on ehkä ainoa kohta missä Suomen Akatemia onnistuu; ne harvat jotka saavat rahoitusta, saavat sen kohtuullisen pitkäksi ajaksi eikä heidän tekemisiään valvota liian pikkutarkasti.
Ongelma on siis tutkimustyön laadun arvioiminen, miten se tehdään luotettavasti? Siinä riittäisi jollekulle purtavaa.
