Jo pidempään olen veljeni kanssa käynyt filosofista kädenvääntöä eräästä asiasta. Se on ajan mukana hieman ottanut erilaisia muotoja, mutta peruskysymys on tunne vs. äly, eli kummalle antaa vallan kun puhutaan jostakin ensisijaisesti tunnevetoisesta aihepiiristä kuten vaikkapa parisuhteen muodostamisesta? Tulisiko minun kuunnella yksinomaan joko tunnetta, tai yksinomaan vain älyä, vai olisiko jonkinlainen yhdistelmä paras vaihtoehto?
Minä olen keskimääräistä paljon enemmän älypainotteinen perusluonteeltani, joten asetelma lienee selvä; minä edustin väittelyssämme älyyn pohjautuvaa, mutta tunteet huomioonottavaa lähestymistapaa kun veljeni taas oli enemmän tunteiden mukaan kulkemisen kannalla, jos se ei kovasti sotinut älyä vastaan.
Kummallakin näkökannalla on omat vahvuutensa; kun puhutaan niinkin tunnepohjaisesta asiasta kuin parisuhteesta (rakkautta kun ei kai lopulta kuitenkaan voi järjellisesti perustella?), niin tunnepohjainen lähestymistapa on varsin hyvin perusteltu. Jos parisuhde ei alun pitäen tunnu hyvältä, niin ei kai sitä sitten kannata lähteä sen pidemmälle rakentamaankaan? Hyvä perustelu. Mutta älyllisesti katsoen, jos toista ei ole vielä ehtinyt oppia tuntemaan ei tuo tunne ole vielä kovin hyvin asettunut, on johtopäätös hieman hätäinen. Älyyn perustuva lähestymistapa pyrkii näin useimmiten välttämään liian pikaisia johtopäätöksiä ja löytää kullanjyviä myös sieltä josta sitä ei ensinäkemältä ehkä odottaisi.
Väittelyssä tämä perustelu ei kuitenkaan ollut riittävän vakuuttava että veljeni olisi siihen voinut myöntyä ja se lienee kelpo mittari argumentin pitävyydestä. Asia jäi minua hieman vaivaamaan. Siellä oli jokin logiikka jota en osannut yhdistää, jokin asia josta minulla oli tunne että minun pitäisi se tajuta, mutta joka vain ei ottanut maallista muotoa. Pitkään tämä asia on minua jossain taustalla häirinnyt, kunnes tänään oivalsin sen.
Nyt vastikään aloin toistamiseen lukea Dan Bakerin kirjaa ”What Happy Peole Know”. Ensimmäisellä lukukerralla, viitisen vuotta sitten, minulla oli korkea odotukset koska minun arvostamani henkilö oli kirjaa minulle suositellut. Silloin kirja ylitti odotukseni kirkkaasti. Henkeäsalpaavan suuria ja tärkeitä ideoita havainnollisesti esitettynä. Nyt otin sen käteeni ja odotukseni olivat hyvin kokemusten ja muistojen vuoksi edellistäkin kertaa korkeammalla. Tiedostin kyllä vaaran, kirja ei ehkä enää olisi niin hyvä koska jo tunsin sen perusidean, mutta jälleen kirja yllätti minut. Se on edelleen loistava ja löysin siitä nyt kokonaan uusia ajatuksia.
Huomio, joka nyt herätti minut tässä äly vs. tunteet kysymyksessä oli se tosiasia että meillä (älyllämme) on valta tunteisiimme. On mahdollista tieteellisesti osoittaa (ja näin on myös tehty), että voimme omilla valinnoillamme vaikutta tunteisiimme. Jo niinkin yksinkertainen asia kuin hymyileminen; jos hymyilemme, tulemme paremmalle tuulelle, vaikka meitä ei alunperin yhtään hymyilyttäisikään. Jos keskitymme vatvomaan pelkojamme, kasvattaa se pelkojen valtaa elämästämme.
Mikäli me siis kuljemme kokonaan tunteidemme perässä, emmekä tee mitään tunteiden muuttamiseksi, väistelemme samalla vastuuta. Vieritämme vastuun ”tunteillemme” asioista, joista voisimme yhtä hyvin, tai paremmin, ottaa itse älyllämme vastuun. Aivan kuin emme voisi tehdä asialle mitään. Väärin. Jos haluamme, voimme muuttaa tunteitamme, mutta jos emme valitse tunteiden ohjailua vältämme vastuuta. Minusta vastuun välttäminen osoittaa pelkoa epäonnistumisesta ja pelkoa riittämättömyydestä. Mitä jos tunteeni jäävätkin nykyiselle "riittämättömälle" tasolle? Entä sitten? Ainakin olet yrittänyt.
Onko sitten ”Suuri rakkaus” kokonaan myyttiä? Onko sellaista olemassa? Edellisen perusteella voisi uskoa että minä en usko Suureen rakkauteen, mutta sellainen johtopäätös on totaalisen väärä. Minä nimenomaan uskon suureen rakkauteen. Se on kohdalleni osunut riittävän useasti että tiedän miltä se tuntuu. Kun suuri rakkaus osuu kohdalle, jäljelle ei jää epäilyä. Se vie jalat alta. Se vain on siinä. En väitä että Sitä Suurta Rakkautta voisi löytää jokaisen ihmisen kanssa, vaan että se voi mennä ohi mikäli sitä ei itse lähde aktiivisesti rakentamaan.
Kaikki rakkaus vaatii ylläpitoa. Suurikaan rakkaus ei kestä ikuisesti ellei siitä pidä huolta. Rakkaudesta pitää ottaa vastuu ja sitä pitää hoitaa ja jalostaa. Tekemällä asioita mitä rakastuneet ihmiset tekevät saa meidät tuntemaan itsemme enemmän rakastuneeksi. Juuri tällöin me älyllämme teemme päätöksiä jotka muokkaavat tunteitamme, tekevät siitä parempaa. Vastuun välttäminen johtaa hyvin suurella todennäköisyydellä rakkauden latistumiseen ja sammumiseen.
Nyky-yhteiskuntamme kannattaa yksilöllistä valinnanvapautta ja sen korkeimpana näytöksinä on romanttinen usko Suureen rakkauteen. Samalla uskon että usko suuren rakkauteen on lopettanut monta hyvää suhdetta, koska ”rakkautta ei ollut riittävästi”, eli koska rakkauden eteen ei tehty riittävästi töitä. Toki on tapauksia jossa rakkautta ei ole, mutta se ei tarkoita etteikö olisi paljon, paljon tapauksia, jossa potentiaalia olisi ollut riittävästi, mutta sen eteen ei osattu, haluttu tai uskallettu tehdä töitä. Odotettiin että suuri rakkaus tuotaisiin tarjottimella.
”Rakkautta ensi silmäyksellä” on kyynisen romantikon seuraava vastaväite. Uskon vahvasti myös rakkauteen ensi silmäyksellä, mutta uskon myös että ensinnäkin populaarimediat ovat tehneet siitä niin valtavan asian että kaikki toisenlaiset rakastumiset nähdään vähempiarvoisina rakastumisina. Miten yksi rakkaus voi olla huonompaa kuin toinen? Lisäksi rakkaus ensisilmäykseltä sekoitetaan helposti ihastumiseen joka on kokonaan toisenlainen prosessi. Ihastuminen tosiaankin tapahtuu hetkessä, usein ensi silmäykseltä, siinä missä rakkaus on pääsääntöisesti asia joka pitää saavuttaa. Rakkaus tulee vasta myöhemmin ja se on se tärkeämpi. Ihastuminen on ”vain” tapa saada rakkauden päästä kiinni. Muitakin tapoja on.
En tietysti kannata paluuta pakkoavioliittoihin. Vaikka aiemmin sanottiinkin että ”Rakkaus kyllä tulee sitten myöhemmin”, mutta samalla uskon että rakkaus on myös omista valinnoista kiinni. Valintojen tekeminen on vaikeaa. Ehkä juuri siksi olisikin niin helppoa välttää vastuuta ja antaa tunteiden tehdä valinnat minun puolesta.
