Kevät on täällä

Uusia kuvia täällä.

Oikeudenmukaisuus ja vapaus

Kerroin aiemmin että olen lukenut kirjaa "Ajattele, filosofoi" ja että se on herättänyt paljon ajatuksia. Pienen tauon jälkeen olen nyt lukenut luvut Oikeusfilosofiasta, Monikulttuurisuudesta ja Feminismistä. Oikeusfilosofia perustuu muutaamaan perusolettamukseen, eritoten siihen että jokaisella on oikeus vapauteen ja kaikkien on oltava tasavertaisia oikeuden edessä. Samat perusolettamukset käyvät ilmi myös YK:n ihmisoikeuksien määritelmästä.

Monikulttuurisuuden näkökulmasta jää väistämättä sellainen olo että oikeusfilosofian ja feminismin perusteet ovat länsimaisessa kulttuurissa, eikä niitä välttämättä voi soveltaa kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi naisten asema on monessa kulttuurissa meidän näkökulmasta heikko. Miehet ovat perheiden päättäjiä ulospäin ja naiset hoitavat kotia. Jos tätä taas tarkastellaan onnellisuuden näkökulmasta ei tällaista järjestelyä voida suoralta kädeltä tuomita. On esimerkiksi mahdollista, että miehet määräävät vain kodin ulkopuolella ja että naiset todellisuudessa hallitsevat kodin sisällä tapahtuvia asioita. Näin molemmat, sekä mies että nainen tuntevat voivansa hallita omaa elämäänsä, joka miehen näkökulmasta on suhteet muihin miehiin, ja naisen näkökulmasta on kodin toiminta. Lisäksi nainen saa ylimääräistä turvallisuuden tunnetta miehen suojellessa häntä - miehethän ovat tunnetusti stereotyypiltään aika voimallisia luonteeltaan. En tiedä kuinka totuudenmukainen tällainen skenaario on, mutta se on mahdollinen. Meidän on siis tarkasteltava asioita lähtien mikro-kulttuureista (perheiden sisältä), eikä vain makro-tasolla (yhteisöjen ulkopuolelta).

Tämän esimerkin perusteella vapaus ei sinällään ole niin helposti määriteltävissä, eikä se ole yksiselitteisesti perusoikeus. Minusta olisi tärkeämpää asettaa perusoikeudeksi mahdollisuuden onnellisuuden tavoitteluun. Tällöin vapaus muuttuu tärkeäksi ja olennaiseksi työkaluksi onnellisuuden tavoittelussa, mutta vapaus ei yksinään takaa onnellisuutta. Täydellinen vapaus ei myöskään ole mahdollista saatikka toivottavaa. Joitain lakeja ja sääntöjä on aina oltava.

Oikeudenmukaisuus on samalla tavalla ongelmallinen asia. Minusta se on hyödyllinen ainoastaan siinä mielessä että se helpottaa yksilön pyrkimyksessä onnellisuuteen, mutta ei ole realistista luvata kenellekään absoluuttista oikeudenmukaisuutta (mitä se edes on?) eikä se välttämättä ole edes toivottavaa.

Valokuvia

Minun uusi web-albumi löytyy täältä. Uusimpana parit jääsukelluskuvat.

Sankaritarinoita

Monessa ammattiryhmässä kerrotaan sankaritarinoita; palomiehet kertovat pelastamistaan ihmisistä, myyntimiehet kertoilevat onnistuneista kaupoista jne., mutta yhtäkkiä tajusin, että eräs tarina jota kuulen usein, onkin sankaritarina. Eräs ystäväni on töissä mainosalalla, jossa säännöllisesti tulee sellaisia tilanteita että aikataulut ovat pettäneet ja tuotantolinjan loppupäässä (jossa ystäväni työskentelee) asetetaan työntekijöille varsin kohtuuttomia vaatimuksia, tyyliin "huomenna klo16 pitää olla valmis". Tämän seurauksena ei ole laisinkaan epätavallista että ystäväni tekee töitä vuorokauden tai kaksi putkeen nukkumatta välissä. Tällaisessa työtavassa on tietysti kasapäin terveydellisiä ja sosiaalisia haittavaikutuksia, mutta ne ovat niin ilmeisiä etten niistä nyt jankuta.
Mikä minusta on mielenkiintoista on että ystäväni usein kertoo minulle näistä epäinhimillisistä työrupeamista tarinoita, jotka ovat saaneet kaikki sankaritarinan tunnusmerkit. Hän on "taistellut" epäinhimillistä aikataulua vastaan ja "voittanut", selvitynyt hengissä jälleen yhdestä "seikkailusta". Eikä ystäväni ole yksin tämän tarinoinnin kanssa: hänen kolleegansa tekevät töitä aivan samaan tyyliin ja heidän sankaritarinoissaan on olennaisesti aivan sama sisältö. Itse asiassa, alan ihmiset ovat kehittäneet näistä sankaritarinoista itselleen oman kulttuurin jonka kautta uskoisin heidän tuntevan yhteenkuuluvuuden tunnetta. He vahvistavat "me" henkeä näillä tarinoilla. Heillä on yhteinen vihollinen, aikataulut, joita vastaan he taistelevat.
Kun olen joskus kysynyt miksi he eivät tee mitään pysyvien aikatauluongelmien korjaamiseksi, saan vastaukseksi käsienpyörittelyä ja laimeita tekosyitä. He väittävät haluavansa parantaa aikatauluja, mutta kukaan ei halua olla ensimmäinen, koska se heikentäisi heidän sijoitustaan kollegiaalisessa vertailussa. Suurin sankari on se joka selviytyy epäinhimillisimmästä aikataulusta, joten jos haluat olla sankari, ei sinun kannata yrittää muuttaa aikataulua vaan mennä virran mukana.

Tämä ilmiö ei rajoitu mainosmaailmaan eikä vain kiireeseen. Olen myös kuullut tarinoita krapulapäivistä - tilanteista joissa on jouduttu tapaamaan asiakkaita, opettamaan ala-asteen luokkaa tai esiintymään suurelle yleisölle "hirvittävässä krapulassa". Taas kaikki sankaritarinan tunnusmerkit. Taistelu kauheaa vihollista "krapulaa" vastaan ja siitä selviytyminen.

Palomiesten tarinoissa on jotain hohtoa. He taistelevat onnettomuuksien seurauksia vastaan. He taistelevat luonnonvoimia vastaan. He taistelevat sellaisia voimia vastaan joihin ei suoraan voi vaikuttaa. Mutta nämä, mutta nämä kiireiset, krapulaiset työläiset. Heidän taistelunsa kohde, kiire ja krapula, ovat molemmat itseaiheutettuja. He voisivat ne välttää, mutta he tarvitsevat niitä oman egonsa pönkittämiseen. Voi heitä.

Pyöräilykausi on alkanut

Eilen oli tarkoitus mennä kiipeilemään, mutta en saanutkaan paria, joten päätin mennä punttikselle ja uimaan sen sijaan. Ehtiäkseni hallille ennen sulkemisaikaa, otin pyörän alle.

Ensimmäinen pyöräilykerta on aina yhtä hieno! Vauhdin huumaa, raikas ilma ja vapauden tunne! Vaikka pyöräilykausi ei koskaan oikeastaan loppunutkaan niin silti sen aloittaminen uudestaan tuntuu hyvältä.

Asian mielenkiintoinen puoli on että olisin voinut aloittaa pyöräilykauden milloin vain, olisin voinut aloittaa sen päivää aiemmin, viime viikolla tai olisin voinut olla pitämättä taukoa lainkaan. Sen aloittaminen olisi milloin vain ollut hauskaa, se olisi parantanut elämänlaatua, mutta odotin näin pitkään. Viivyttelin päivästä toiseen, koska en eilenkään ajanut pyörällä, vaikka se olisi ollut hauskaa. Miksi? Koska en jaksanut. Koska en viitsinyt.

Tämä on minusta hämmentävää. Viivyttelin hauskan aloittamisessa täysin ilman mitään hyvää syytä. Pyöräily ei ehkä ole niin tärkeää, mutta toimintatapa on mielenkiintoinen. Estänkö minä itseäni tekemästä jotain muuta hauskaa asiaa vain tottumuksesta?

Uusi matkakohdeidea

Lueskelin tässä Underwater Photography Magazine:a (nro. 34) ja löysin sieltä mielenkiintoisen matkakohteen - São Tomé ja Príncipe - ja innostuin heti. Mahtavaa! Kaksi pientä saarta Afrikan länsirannikolla Gabonin korkeudella. Lehden kuvauksen perusteella sukellusnähtävyydet ovat mainioita ja elintasokin näyttäisi siedettävältä.

Hetken innostuksen jälkeen ryhdyin miettimään käytännön mahdollisuuksia; lennot. Wikitravel antaa lentoyhtiöistä listan TAP Portugal, Air Angola ja Air Luxor. Näistä viimeinen on konkurssissa tai jonkun toisen ostama, mutta joka tapauksessa sitä ei enää ole olemassa. Air Angolan nimi on jo yksinään riittävä pelote, mutta sen kotisivut poistavat viimeisetkin epäilyksen rippeet. Jäljelle jää siis TAP. Astuin suoraan suden suuhen ja kirjoitin hauksi Helsinki-Sao Tome lähtö pääsiäsienä; hinta 4500e. Öööh, ei todellakaan. Ehkä huhtikuu tulee liian pian, ehkä pitäisi varata matka vasta syksylle. Miten olisi viikko syyskuussa, Helsinki-Sao Tome ja lottokauha arpoi 9500e menopaluu. Jaaha.

Se kai siitä sitten, ajattelin. Tuo hinta jäi kuitenkin vaivaamaan. Miten voi? TAP on portugalialainen, joten miten jos ottaisi lennon TAPilla vasta Lissabonista. Ladoin Lissabon-Sao Tome arvontakoneeseen ja kuitissa luki 333e. Tuohan on jo aika edullinen. Sillä kelpaisi. Ja Lissaboniin pääsee vaikka millä.

Päivän hyvä uutinen

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/1135225514924

Suorituskeskeisyys

Veljeni Kai onnistui kiteyttämään asian joka on minua jo pitkään häirinnyt. Minulla ei ole sille mitään luontevaa alustusta joten täräytän sen pöytään saman tien. Bisnesmaailma on suorituskeskeistä. Milloin pitäisi tienata lisää rahaa, milloin pitäisi tehdä uusia keksintöjä ja milloin saada valtaa, tehdä vihamielinen valtaus tai suoriutua järjettömästä aikataulusta hengissä. Näillä saavutetaan rahaa, patentteja, statusta, valtaa ja onnistumisen tunteita.

Suoritukseen liittyykin aina niiden mitattavuus. Usein sitä mitataan pankkitilin avulla tai autoja, purjeveneitä tai kesämökkejä vertailemalla. Onko elämä näin suoraviivaista? Voidaanko kaikkea mitata? Olisiko elämässä jotakin muutakin arvokasta? Äkkiä tulee mieleen perhe, ystävät, musiikki, espresson nauttiminen sunnuntai-aamuna, läheisyys jne.

Samalla tuntuu kuin olisi muuttunut entistäkin vihamielisemmäksi yritysmaailmaa kohtaan. Toisaalta luulen että se on enemmän ulosantini syy kuin todellisten asenteiden syy - olen lähinnä surullinen niiden puolesta, jotka eivät vielä ole nähneet "totuutta".

Ironia

Minua on syytetty ironisuudesta. Tai tarkemmin sanoen, minua on syytetty siitä että aiemmin (2 vuotta sitten) olin ironinen, mutta samalla todettu että nykyään en enää ole niin ironinen. Olen sanaton. Syyttäminen ei niinkään tuntunut pahalta, vaan enemmänkin se etten ollut tällaista ominaisuutta huomannut.

Ei minulle ehkä ole yllätys että olen joskus ollut ironinen, mutta että vielä kaksi vuotta sitten olisin ollut, se on järkytys. En ole itse ollut siitä tietoinen. Enkä ollut ollut edes huomannut mitään suurempaa muutosta käyttäytymisessäni viimeisen kahden vuoden aikana.

Minusta ironia on helppo (=halpa) tapa ohittaa vaikeat asiat, ilman että niitä edes jää pohtimaan. Kun havaitsen muiden olevan ironisia häiritsee se minua, enkä siksi haluaisi itse olla ironinen.

Vaalikoneet

Koneet ovat auki (HS, HBL, MTV3). Pikaisella otoksella sain seuraavat tulokset

1. Lista A
2. Oikeusturva
3. Vas
4. Skp
5. Sdp
6. Vihr
7. Köyh
8. Stp
9. Ps
10. Kesk
11. Kd
12. Rkp
13. Ipu
14. Kok
15. Ktp
16. Lib

1. Rkp
2. Kesk
3. Lib
4. Kd
5. Seniori
6. Vihr
7. Sdp
8. Ps
9. Kok
10. Lista A
11. Köyh
12. Vas
13. Sks
14. Ip
15. Stp
16. Skp
17. Sik

1. Rkp
2. Kok
3. Kes
4. Vihr
5. Sdp
6. Vas
7. Skp
8. Ps
9. Stp
10. Lib
11. Krist
12. Köyh
13. ...
    

Hämmentävää. Aika lailla erilaisia tuloksia eri koneista. Varsinkin pienpuolueet läiskyvät laidasta laitaan, joten kovin luotettaviksi ei tuloksia voi kutsua.
Tuossa ensimmäisessä listassa on kaikki vasemman pään puolueet eturivissä. Toisessa on keskustan aluella olevat puolueet ensimmäisenä. Kolmannessa on oikeisto ensimmäisenä.
Joko mielipiteeni ovat jotenkin olennaisesti erillainen kuin kaikkien puolueiden mielipiteet tai sitten vaalikoneet ovat yhtä suurta huijausta. Molemmat tuntuvat uskottavilta vaihtoehdoilta.

Yhteiskuntafilosofia

Olen jo jonkun aikaa lukenut kirjaa "Ajattele, filosofoi" (toimittanut Räikkä Juha ja Siipi Helena) ja se on herättänyt kovasti ajatuksia. Kirja käy läpi kaikki filosofian pääotsikot kuten metafysiikka, kielifilosofia, tietoteoria, estetiikka jne. ja esittää niissä esiintyvät klassiset ja modernit pääväittämät. Monesta teemasta minulla olisi paljon sanottavaa, mutta juuri nyt olen lukenut kappaletta joka kertoo yhteiskuntafilosofiasta. Kun tämä aihe on vielä tuoreena mielessä haluan sitä nyt sitten kommentoida.

Yhteiskuntafilosofiassa tarkastellaan yhteiskuntarakennetta, siten käytännössä paljolti päätöksentekojärjestelmää ja lopulta päädytään demokratian ja viisainvallan vastakkainasetteluun. Demokratia on meille varmasti tuttu asia ja sen vaihtoehto, viisainvalta on sellainen järjestelmä jossa yhteiskunnan viisaimmat päättävät kaikista yhteisistä asioista. Täten tämä käsittää myös tyrannian vaihtoehdon, mutta myös paljon muunlaisia sovelluksia, joten sitä ei pidä suoralta kädeltä tyrmätä vaikka tyranniaa nykyään pidetäänkin huonona vaihtoehtona. Useimmiten tyranniaa pidetään lähtökohtaisesti niin pahana ettei sen pahuutta edes muisteta perustella, vaan oletetaan tyrannian pahuus totuudeksi.
Näiden kahden vertailun lähtökohtana pidetään kysymyksenasettelua, miten paljon/hyvin yhteiskuntarakenne tuottaa "yhteistä hyvää"? Eli kumpi rakenne onnistuu tekemään parempia päätöksiä, sellaisia, jotka tuottavat mahdollisimman monelle mahdollisimman paljon hyvää ja mahdollisimman vähän pahaa kenellekään. Tämä on tietysti filosofisesti herkullinen asetelma, koska päädytään helposti pohtimaan arvokysymyksiä kuten miten paljon hyvää pitää aikaansaada toiselle, jotta se korvaisi toiselle aiheutetun pahan? Tällainen arvottaminen lankeaa kuitenkin käytännössä poliitikkojen syliin, riippumatta siitä ovatko he demokraattisesti valittuja, vai jollakin toisella tavalla vallankahvaan singahtaneita.
Se asia mikä minusta tässä on jännittävää ei ole niinkään se mitä näissä teorioissa käsitellään, vaan se mitä ne eivät käsittele. Minusta demokratian perusominaisuus, vallan jakaminen kansalle, on sen paras ominaisuus siinä mielessä, että näin ihmiset kokevat (ainakin teoriassa) että heillä on mahdolllisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. Tunne siitä että pystyy ohjaamaan omaa elämäänsä on eräs tärkeimpiä onnellisuuden mahdollistavia tekijöitä. Tässä mielessä demokratia mahdollistaa onnellisuuden, koska ihmiset kokevat että heidän päätöksillään on vaikutusta heidän omaan elämäänsä. Kääntäen, tyrannian suurin ongelma ei ole niinkään se että kansakunnan viisat tekisivät huonoja päätöksiä, vaan se, että kansa ei tunne olevansa oman elämänsä ohjaimissa. He tuntevat olevansa orjia.
Tämän näkökulman huomattuamme joudumme katselemmaan nykyistä demokratiaamme aivan uusin silmin. Näemme aivan uudenlaisen demokratian, illuusion demokratiasta. Onko sinulla sellainen tunne, että sinun ongelmasi huomioidaan kun eduskunnassa tehdään päätöksiä? Onko sinulla sellainen tunne, että suomalaisten etuja vartioidaan kun EU säätää uusia direktiivejä? Me tavalliset ihmiset olemme kadottaneet yhteyden päätöksentekoon. Ihmisiä on niin paljon ja valtakoneisto niin suuri, että yksittäisen ihmisen ääni katoaa tämän koneiston rattaisiin. Riippumatta äänestänkö Paavo Lipposta, Paavo Väyrystä vai Paavoa Paavosta ja Elviksestä, tullaan samat ihmiset valitsemaan eduskuntaan. On äärimmäisen harvinaista että äänestyksen tulos jää riippumaan yhden ihmisen äänestä. Eli käytännössä minun äänellä ei ole mitään väliä.
Tästä näkökulmasta demokratian parhaisiin ominaisuuksin yleensä luettavat tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus näyttävät merkitsettömiltä. Minusta historia on aika tehokkaasti osoittanut että tasavertaisuutta tai oikeudenmukaisuutta on mahdoton saavuttaa. Marx jalanjäljissä on yritetty saavutta tasavertaisuus mutta epäonnistuminen saavutti riemukkaan katastrofaalisiet seuraukset. Länsimaiset demokratiat ovat olleet enemmän oikeudenmukaisuuden perään, mutta niiden epäonnistuminen on ollut vain hieman diskreetimpi. Kumpaakaan ei siis ole saavutettu. Jospa nämä ovatkin vääriä tavoitteita? Mitä jos oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus ovat vain välillisiä tavoitteita? Mitä jos tärkeämpää olisikin saada ihmiset onnellisiksi?

EDIT: Olennaista tässä oli siis se että perinteinen näkemys demokratiasta on että se tuottaa onnellisuutta vain hyvien päätöstensä kautta, kun taas vaihtoehtoinen näkemyksen mukaan myös jo demokraattinen prosessi itsessään tuottaa onnellisuutta.

No news is good news

No news.

Pitkän tähtäimen pelko

Edellisessä kirjoituksessa pohdin helppoja ratkaisuja. Väitteeni oli että minulla on suuri tarve tehdä oikeita päätöksiä, riippumatta siitä ovatko ne päätökset helppoja vai vaikeita. Lopulta asia kääntyy tietoisuuteen; jos on tietoinen päätöstensä pitkän aikavälin vaikutuksista, on suuri osa päätöksistä vaikeita.
Toden totta - ei tämä helppoa ole. Tietoisuus pitkän tähtäimen vaikutuksista kasvattaa epäonnistumisen pelkoa. Tehtyjen päätösten kanssa pitää elää. Pelko vääristä päätöksistä taasen ajaa lykkäämään päätöksentekoa - odotetaan hetki, jos sitten olisi varmempi. Mutta päätöksen lykkääminen on juuri sellainen "helppo" valinta, josta en lainkaan pidä. Päätöksen lykkääminen on myös lähes aina valinta josta ei seuraa mitään hyvää, eli se on huono päätös. Tästäkään en varsinkaan pidä. Tietoisuus lisää tuskaa.

Helppoja ratkaisuja

Tänään tein itsestäni havainnon; minulla on voimakas vietti kulkea helppoja ratkaisuja vastaan. Minulla on tarve välttää helppoja ratkaisuja koska helpot ratkaisut ovat harvoin hyviä ratkaisuja. Vielä toisella tavalla ilmaistuna, mukavuudenkaipuuni on paljon heikompi, kuin se tuska jonka koen huonosta päätöksestä.

Minä tahdon, että tekemäni päätökset ovat sellaisia että voin elää niiden kanssa pitkään. Helpot ratkaisut ovat usein lyhytnäköisiä ja omaa mukavuutta korostavia, mutta samalla ne aiheuttavat pidemmällä tähtäimellä paljon harmia.

Taas kerran merkittäväksi tekijäksi astuu tietoisuus. Kun tulemme tietoiseksi tekojemme ja päätöstemme pitkän aikavälin seurauksista, on helppojen ratkaisujen aika automaattisesti ohi. Jos todella ymmärrämme mitä seuraamuksia esimerkiksi ympäristörikoksista seuraa, emme voi sellaisia tehdä, koska tiedämme, ettemme voisi sen jälkeen elää oman itsemme kanssa. Minun olisi hyvin vaikea antaa itselleni enää anteeksi. (Nyt syyllistyn selkeään ristiriitaisuuteen aiempien kirjoitusteni kanssa, koska en pidä koko anteeksiantamisen käsitteestä, mutta tässä yhteydessä sen sanan käyttäminen oli tarpeellista.)

Moderni käsityöammatti

Kuuntelin eilen esitelmää jonka aihe sivusi ohjelmoinnin opetusta ohjelmointi tekniikan laboratoriossa TKK:lla. Tärkeän osan opetusta muodostaa hyvin suuri 14op:n harjoitustyökurssi, koska ohjelmointia ei opi muuten kuin ohjelmoimalla. Samassa ajatukseni tekee loikan; puusepän ammattia voi lukea kirjasta, mutta sitä ei opi muuten kuin tekemällä. Muilla käsityöammateilla kuten vaikka suutari tai seppä, lienee asia samoin.

Ohjelmointi on tässä mielessä siis käsityöammatti ja samalla myös taiteenlaji, sehän on selvä. Kaikki käsityöammatit ovat taidetta. Saman asian voi ohjelmoida äärettömän monella eri tavalla, mutta paras on se joka on kaunein.

Kaikki klassiset käsityöammatit ovat kaikki jossain vaiheessa jääneet teollistumisen uhreiksi. Kenkiä on vain halvempi tuottaa tehtaassa. Tästä herää kysymys, milloin syntyy ensimmäinen automaattinen ohjelmointi-laite?