Yhteiskuntafilosofia

Olen jo jonkun aikaa lukenut kirjaa "Ajattele, filosofoi" (toimittanut Räikkä Juha ja Siipi Helena) ja se on herättänyt kovasti ajatuksia. Kirja käy läpi kaikki filosofian pääotsikot kuten metafysiikka, kielifilosofia, tietoteoria, estetiikka jne. ja esittää niissä esiintyvät klassiset ja modernit pääväittämät. Monesta teemasta minulla olisi paljon sanottavaa, mutta juuri nyt olen lukenut kappaletta joka kertoo yhteiskuntafilosofiasta. Kun tämä aihe on vielä tuoreena mielessä haluan sitä nyt sitten kommentoida.

Yhteiskuntafilosofiassa tarkastellaan yhteiskuntarakennetta, siten käytännössä paljolti päätöksentekojärjestelmää ja lopulta päädytään demokratian ja viisainvallan vastakkainasetteluun. Demokratia on meille varmasti tuttu asia ja sen vaihtoehto, viisainvalta on sellainen järjestelmä jossa yhteiskunnan viisaimmat päättävät kaikista yhteisistä asioista. Täten tämä käsittää myös tyrannian vaihtoehdon, mutta myös paljon muunlaisia sovelluksia, joten sitä ei pidä suoralta kädeltä tyrmätä vaikka tyranniaa nykyään pidetäänkin huonona vaihtoehtona. Useimmiten tyranniaa pidetään lähtökohtaisesti niin pahana ettei sen pahuutta edes muisteta perustella, vaan oletetaan tyrannian pahuus totuudeksi.
Näiden kahden vertailun lähtökohtana pidetään kysymyksenasettelua, miten paljon/hyvin yhteiskuntarakenne tuottaa "yhteistä hyvää"? Eli kumpi rakenne onnistuu tekemään parempia päätöksiä, sellaisia, jotka tuottavat mahdollisimman monelle mahdollisimman paljon hyvää ja mahdollisimman vähän pahaa kenellekään. Tämä on tietysti filosofisesti herkullinen asetelma, koska päädytään helposti pohtimaan arvokysymyksiä kuten miten paljon hyvää pitää aikaansaada toiselle, jotta se korvaisi toiselle aiheutetun pahan? Tällainen arvottaminen lankeaa kuitenkin käytännössä poliitikkojen syliin, riippumatta siitä ovatko he demokraattisesti valittuja, vai jollakin toisella tavalla vallankahvaan singahtaneita.
Se asia mikä minusta tässä on jännittävää ei ole niinkään se mitä näissä teorioissa käsitellään, vaan se mitä ne eivät käsittele. Minusta demokratian perusominaisuus, vallan jakaminen kansalle, on sen paras ominaisuus siinä mielessä, että näin ihmiset kokevat (ainakin teoriassa) että heillä on mahdolllisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. Tunne siitä että pystyy ohjaamaan omaa elämäänsä on eräs tärkeimpiä onnellisuuden mahdollistavia tekijöitä. Tässä mielessä demokratia mahdollistaa onnellisuuden, koska ihmiset kokevat että heidän päätöksillään on vaikutusta heidän omaan elämäänsä. Kääntäen, tyrannian suurin ongelma ei ole niinkään se että kansakunnan viisat tekisivät huonoja päätöksiä, vaan se, että kansa ei tunne olevansa oman elämänsä ohjaimissa. He tuntevat olevansa orjia.
Tämän näkökulman huomattuamme joudumme katselemmaan nykyistä demokratiaamme aivan uusin silmin. Näemme aivan uudenlaisen demokratian, illuusion demokratiasta. Onko sinulla sellainen tunne, että sinun ongelmasi huomioidaan kun eduskunnassa tehdään päätöksiä? Onko sinulla sellainen tunne, että suomalaisten etuja vartioidaan kun EU säätää uusia direktiivejä? Me tavalliset ihmiset olemme kadottaneet yhteyden päätöksentekoon. Ihmisiä on niin paljon ja valtakoneisto niin suuri, että yksittäisen ihmisen ääni katoaa tämän koneiston rattaisiin. Riippumatta äänestänkö Paavo Lipposta, Paavo Väyrystä vai Paavoa Paavosta ja Elviksestä, tullaan samat ihmiset valitsemaan eduskuntaan. On äärimmäisen harvinaista että äänestyksen tulos jää riippumaan yhden ihmisen äänestä. Eli käytännössä minun äänellä ei ole mitään väliä.
Tästä näkökulmasta demokratian parhaisiin ominaisuuksin yleensä luettavat tasavertaisuus ja oikeudenmukaisuus näyttävät merkitsettömiltä. Minusta historia on aika tehokkaasti osoittanut että tasavertaisuutta tai oikeudenmukaisuutta on mahdoton saavuttaa. Marx jalanjäljissä on yritetty saavutta tasavertaisuus mutta epäonnistuminen saavutti riemukkaan katastrofaalisiet seuraukset. Länsimaiset demokratiat ovat olleet enemmän oikeudenmukaisuuden perään, mutta niiden epäonnistuminen on ollut vain hieman diskreetimpi. Kumpaakaan ei siis ole saavutettu. Jospa nämä ovatkin vääriä tavoitteita? Mitä jos oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus ovat vain välillisiä tavoitteita? Mitä jos tärkeämpää olisikin saada ihmiset onnellisiksi?

EDIT: Olennaista tässä oli siis se että perinteinen näkemys demokratiasta on että se tuottaa onnellisuutta vain hyvien päätöstensä kautta, kun taas vaihtoehtoinen näkemyksen mukaan myös jo demokraattinen prosessi itsessään tuottaa onnellisuutta.