Jokin aika sitten kirjoittelin anteeksiantamisesta ja se onkin mielestäni parhaita ahaa-elämyksiäni pitkään aikaan. Mutta oivallus on epätäydellinen. Se idea elää utopiassa, täydellisessä maailmassa ja me olemme kuitenkin kaikki kovin epätäydellisiä.
Ajatushan oli että anteeksiantamiseen liittyy aina virheen havainto. Minä huomaan sinun virheesi, mutta annan sen anteeksi. Virheen huomaamisessa taasen asettaa aina itsensä toisen yläpuolelle. Sinä teit virheen, minä huomasin. Anteeksiantaminen on tässä mielessä isällinen ele, "voi pientä kun sinä teit virheen". Tarjosin ratkaisuksi rakkautta. Rakastaessaan toista kylliksi, ei alunperinkään loukkaannu, eikä sen vuoksi ole tarpeellista asettua toisen yläpuolelle kyetäkseen antamaan anteeksi. Voila!
Mutta, me olemme epätäydellisiä, me loukkaannumme kun meitä vastaan rikotaan. Rakastaminen on ylväs ja tavoittelemisen arvoinen tavoite, mutta useimmat meistä ovat kaukana sen saavuttamisesta. Siksi on syytä miettiä mitä tehdä nyt vielä kun emme ole saavuttaneet tätä ylvästä rakkautta.
Ongelma tulee parhaiten esille riitatilanteessa, jossa tunteet paukkaavat pintaan. Toinen tuntee itsensä epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi ja on tästä vihainen, loukkantunut tai surullinen. Nämä tunteet ovat aivan luonnollisia eikä niitä ole syytä tukahduttaa. Paljon hedelmällisempää on tarkastella itseään ja syleillä tunteitaan. "Tältä tuntuu viha, tällainen minä olen vihaisena." Olen havainnut, että näin tehdessään, välittömästi, agressiviselta tunteelta häviää sen terä. Se muuttuu ja pehmenee, se muuttuu vihasta enemmän surun kaltaiseksi. Tällöin anteeksiantaminenkin on enää vain askeleen päässä.
Jälkeenpäin voi sitten tarkastella prosessia ja miettiä, miksi tunteet olivat niin pinnalla. Loukkaantuminenhan johtuu siitä jokin asiaa ei mene sillä tavalla kuin on odottanut, olettanut tai halunnut. Yksinkertainen selitys olisi silloin että jokin näistä olettamuksista on ollut epärealistinen. Tärkeä on havaita että vaikka jokin asia olisi oikeudenmukaista, ei se silti välttämättä ole realistista. Jotkut ihmiset vain ovat ns. kusipäitä tai muuten hajamielisiä, eikä heidän varaansa kannata laskea mitään, vaikka jonkin asian suorittaminen kuinka kuuluisi heidän velvollisuuksiinsa. Tällaisessa tapauksessa loukkantuminen on energian hukkaan heittämistä, koska asian meneminen parhain päin ei alunperinkään ollut realistista.
Toki hankaliin ihmisiin ja tilanteisiin kannattaa yrittää vaikuttaa ja saada heidät toimimaan omalta kannaltaan paremmin. Loukkaantuminen ja vihastumien eivät kuitenkaan ole rakentavia vaihtoehtoja. Paljon paremmin voi asiaan vaikuttaa puhumalla asiasta jonkun toisen kerran, kun tunteet ovat laantuneet. Tunteiden ollessa pinnassa käy asetelma helposti hyökkääväksi/puolustavaksi, jolloin kumpikaan osapuoli ei halua myöntyä ja muuttaa tapojaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti