Juhannuskuvia

Procrastination

Viivyttely, eli englanniksi procrastination, on tuttu ilmiö kaikille jotka tekevät luovaa työtä kuten tutkimustyötä. Joskus liikkelle pääseminen on niin mahdottoman hankalaa. Sitä keksii mahdottoman määrän sijaistoimintoja jottei vain tarvitsisi aloittaa uuden asian tekemistä. Ainakin minä tarkistan sähköpostit noin 47 kertaa, luen verkosta uutisia, sukellus- ja kiipeilykuulumisia, käyn kahvilla, juttelen kaverien kanssa ja kaikkea muuta mitä nyt voi keksiä, vain jotta ei tarvitsisi ryhtyä toimeen. Tuntuu että yritän vältellä sitä mitä kuitenkin tulee tapahtumaan ja mitä pidempään odotan, sitä vaikeammaksi aloittaminen muuttuu.
Jos kuitenkin miettii tutkimustyötä ja muuta luovaa työtä, siihen liittyy aina jonkunlainen kypsyttelyaika, ajanjakso, jossa vanhat käsitykset alkavat entistä enemmän hiertää mieltä ja uuden ajatusrakennelman muodostaminen käy välttämättömäksi. Nykyinen (virheellinen) ajatusmalli käy vain kestämättömäksi ja siitä aiheutuu tuskaa joka liittyy olennaisesti procrastination-ilmiöön. Näin tulen ensimmäiseen havaintooni, tämä procrastnaatio on välttämätön osa tutkimustyötä ja siksi sitä pitää varjella eikä antaa ilmiön sinänsä ahdistaa itseään.
Mainittu tuska taasen liittyy varmaankin luopumisen vaikeuteen. Kun vanha ajatusmalli käy sietämättömäksi, siitä pitää luopua jotta saataisiin tilaa uudelle. Vanhasta luopuminen on tuskallista. Synnyttämisen prosessi on tuskallinen. Mutta tiedättehän sen vapauttavan tunteen kun uusi idea lopulta putkahtaa maailmoihin - sen hetken tunne korvaa kaikki tuskat.
Mitä jää siis käteen? Procrastinaatiota ei pidä vältellä, sitä pitää syleillä. Se on se hetki jolloin uusi idea muhii ja valmistautuu synnytykseen. Ihastelemalla tätä prosessia itsessään koko ahdistus laukeaa.

Mahdollisuus

Hankaluudet tuovat mahdollisuuksia. -Albert Einstein

Mennyt viikko on ollut aika työläs. On osoittautunut että rinnakkaisen tutkimusryhmän esimies on ylittänyt budjettinsa, jonka vuoksi koko yksikön budjetti on miinuksella joka taas käytännössä tarkoittaa sitä yksiköllä ei ole varaa maksaa minulle täyttä palkkaa syksyllä. Tämä asia on minua vaivannut aika lailla koko viikon, eikä työnteosta ole tullut paljon mitään. Tässä nähdään hyvä käytännön esimerkki siitä mitä epävarmuus työelämässä aikaansaa - heikompaa tehokkuutta.
Mutta hankaluudet tuovat mahdollisuuksia. Minulle oli pian selvää että jos en saa täyttä palkkaa, en tule tekemään täyttä päivää. Minulla on siis syksyn aikana noin kuukauden verran vapaata aikaa! Ja tästä seuraa mielenkiintoisia mahdollisuuksia!
Kaksi hieman erilaista suunnitelmaa ovat nousseet ylitse muiden. Ensimmäinen idea oli että pitäisin koko kuukauden lomaa, jonka päälle käyttäisin vielä talvilomaakin, jolloin voisin olla 4-6 viikkoa lomalla, keskellä Suomen pimeintä syystalvea ja lähteä johonkin lämpimään aurinkoiseen maahan sukeltelemaan ja kiipeilemään. Voisin suorittaa vaikka sukellusopaskurssin (DM) ja sen jälkeen toimia sukellusoppaanakin jonkun aikaa. Ensimmäinen kohde idea olisi Krabi, koska siellä voi sekä sukeltaa että kiipeillä.
Toinen vaihtoehto olisi tehdä koko syksy lyhempää viikkoa, käytännössä 4 päivää töitä viikossa. Tällöin minulle jäisi enemmän aikaa itselleni ja harrastuksilleni, eli voisin kiipeillä, harjoitella laulua, kirjoittaa ja lukea enemmän. Yksi päivä viikossa on toki vähän, mutta luulen että se olisi tärkeä ero.
Todennäköisesti teen näistä jonkunlaisen kombinaation, hieman lyhyempi viikko, hieman lomaa, mutta se jää vielä nähtäväksi. Joka tapauksessa tunnen innostuvani - minulle on uusi suunnitelma, uusi haaste. Olen onnistunut kääntämään vaikeuden innostukseksi!