Isänmaallisuus

Älkää käsittäkö väärin, minä olen suomalainen ja pidän Suomesta, mutta identiteettini ei ole riippuvainen siitä.

Olen täällä Saksassa usein törmännyt mainoksiin joissa mainitaan "Saksalainen menestystarina" tms. Jotenkin se aina kolahtaa ikävästi. Minä en ole saksalainen, eikä saksalaisuuteen vetoaminen ole ainakaan positiivista mainosta. Jos ei sitä muulla voi mainostaa kuin tuotteen saksalaisuudella, on siinä tuotteessa kyllä jotain toivomisen varaa.
Ensin ajattelin että tämä olisi jotenkin erillaista kuin koto-Suomessa, mutta pian huomasin ettei se lainkaan pidä paikkaansa. Kaikki "Osta Suomalaista" kampanjat yms. ovat ihan samaa huttua. Tällaiset kampanjat ovat aina jättäneet minut aika kylmäksi, mutta nyt ymmärsin syyn.
Nationalistisuus on minusta aina vaikuttanut jotenkin heikolta. Aivan kuin näillä henkilöillä ei olisi mitään muuta johon ripustaa identiteettinsä, joten nationalistisuus otetaan esiin paremman korvikkeena. Kansalaisuus kun lopulta on aika sattumanvarainen asia. Suuri osa valtioista kun on enemmän tai vähemmän jonkun kabinettisopimuksen tulosta. On siis täysin sattumanvaraista mihin kansalaisuuteen kuulut. Sattumanvaraisen ominaisuuden ympärille on aika surullista rakentaa koko omaa identiteettiä. Voivoi.

Mikä on sitten parempi vaihtoehto? Ylipäätään olen sitä mieltä että identiteetin rakentaminen jonkin ympärille on osoitus huonosta itsetunnosta. Täydellisessä maailmassa identiteetti olisi subjektin sisäinen ominaisuus, sen ei pitäisi olla riippuvainen ulkoisista asioista. Riippuvaisuus mistä tahansa itsen ulkoisesta asiasta on potentiaalinen kärsimyksen lähde. Kaikkeen, joka ei ole oman pään sisällä, liittyy menettämisen pelko. Esimerkiksi, jos menetän jonkun uskomuksen kansalaisuuteen liittyen, menetän osan itseäni, joten minun on suojeltava kansalaisuuteeni liittyvä uskomuksia. Tästä pyörähtää käyntiin itsesuojelumekanismeja, joiden lopputuolkset saattavat olla aika arvaamattomia. Ei hyvä.

Parasta olisi siis luopua kaikista riippuvuuksista. Eihän se käytännössä ole mahdollista luopua kaikesta, mutta pienet askeleet siihen suuntaan parantavat jo paljon.

Lisää Saksan havaintoja

1. Saksassa liikennevalot ovat aina vain ennen risteystä, eikä niin kuin Suomessa sekä ennen risteystä että myös vastakkaisella puolella. Näin ollen mikäli autoilija ajaa liian pitkälle risteykseen ei hän enää näe liikennevaloa. Tästä seuraa se että Suomessa tuttu risteykseen ryömimistä ei tapahdu.
2. Ymmärsin viimein miksi minua niin ärsyttää se, että saksalaiset niin innokkaasti yrittävät saada minua puhumaan Saksaa. Heidän mielestään Saksaan saapuvien ulkomaalaisten tulisi opetella puhumaan Saksaa. Minulle tämä taas on yhdenmukaistamisvaatimus joka tukahduttaa yksilöllisyyttä. Se on merkki suvaitsemattomuudesta. Ulkomaalaiset ovat tervetulleita vain jos he toimivat ja käyttäytyvät kuin saksalaiset.
3. Vierailu saksalaisessa saunassa on monella tapaa jännittävää. Ei vähiten siksi että täällä saunat ovat sekasaunoja. Itse asiassa, myös urheiluhallien pukuhuonetilojen yhteydessä olevat suihkut ovat joskus yhteisiä. Toki niissä on erilliset, ovelliset suihkukopit, mutta kuitenkin. Olenkin tullut siihen tulokseen että saksalaiset ovat paljon enemmän sinut oman kehonsa kanssa kuin esimerkiksi suomalaiset. Hieman yllättäen on minusta suomalaisilla angstisempi suhtautuminen omaan kehoonsa kuin saksalaisilla. Toinen todiste on erityisesti naisten pukeutumistyyli. Saksalaiset uskaltavat useammin esitellä omia muotojaan, ilman suomalaisille tyypillistä häpeilyä.
4. Vaikka saksalaiset ovat kieliasiassa suvaitsemattomia, ovat he toisaalla kovin suvaitsevaisia. Esimerkiksi seksuaaliset vähemmistöt ovat täällä paljon avoimemmin esillä kuin meillä.
   

Suomi - veroparatiisi

Me skandinaavit opimme äidinmaidon mukana että skandinaviassa on maailman korkeimmat verot ja vuosittaiset verovertailut mediassa tukevat tätä tarinaa. Kun sitten olin muuttamassa Saksaan, ajattelin että sepä hyvä, nyt samalla bruttopalkalla ostan itselleni paremman elintason kun vielä ruokakin on täällä halvempaa.
Niin kuin usein käy ei totuus ollut aivan sellainen kuin kuivittelin. Vaikka veroprosentti täällä todella onkin alempi kuin Suomessa, vähennetään palkasta sen lisäksi kaikenlaisia vakuutuksia, kuten eläkevakuutus, työttömyysvakuutus, sairausvakuutus jne. Lopputulos on että brutto ja nettopalkan ero on 10% yksikköä suurempi kuin Suomessa, eli saankin merkittävästi vähemmän rahaa kuin olin olettanut.
Vahingosta vihastuu, mutta tästä erheestä en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni :)

Kommunikaatiosta

Olen törmännyt omituisiin elämyksiin saksalaisten kannsa. Useamman kerran olen sanonut jotain puolileikilläni jonka toinen on ottanut vakavissaan. Kuvitelkaa vaikka seuraavanlainen dialogi

- "Työni edistyy hyvin, tällaisesta tekemisestä pidän. Harmi vain että pian pitää ruveta koodaamaan!"
- "Ööh, koodaaminen on olennainen osa tätä työtä, jos et pidä siitä pitäisi sinun varmaan keskustella esimiehesi kanssa."

Minun heittoni tai vitsini eivät selvästikään ole menneet kotiin, ne eivät ollenkaan tavoittaneet vastaanottajaa. Ensimmäinen ilmiselvä päätelmä olisi että saksalaiset ovat tylyä ja huumoria tajuamatonta porukkaa. Toinen, vaikeammin todennettava hypoteesi olisi että meidän tapamme kommunikoida ovat erillaisia. Sanattomat, implisiittiset viestit eivät kohtaa.
Stereotypioiden perusteella pitäisin sitä yllättävänä jos suomalainen olisi se rennompi ja huumorintajuisempi osapuoli, mutta toisaalta en pitäisi sitä lainkaan yllättävänä että se toinen osapuoli olisi saksalainen.

Syysaamu

Poljin tänään aamulla pyörällä töihin. Matkaa on lähes 15km joten jonkin verran siinä saa veivata. Sää oli kostea ja tuulinen, mutta aurinko paistoi ajoittain ja tuuli oli myötäinen.

Lounaalla huomasin että aamun rykäisy oli kasvattanut ruokahalua sen verran että otin normaalia suuremman annoksen ruokaa ja salaattia. Hintaa tuli 3eur enemmän kuin normaalisti. Hintaero on sattumoisin samaa suuruusluokkaa kuin bussimatkan hinta kotoa töihin, eikä kovin etäällä myöskään autonkäyttökuluista samalla matkalla. Tämän päättelyn lopputulos on jotenkin häiritsevä. Hmm.

Kielikulttuurieroja

Eräs Saksalainen henkilö selitti minulle asian näin; "Jos ulkomaalainen henkilö viettää aikaa Saksassa useampia vuosia, voi häneltä edellyttää että hän oppii Saksan kieltä. Siksi esim. työpaikoilla voidaan hyvin pitää Saksaa työkielenä." Väittämästä paljastuu heti loogisia puutteita, esim. kun joku henkilö on vasta tullut Saksaan ei häneltä voida hati edellyttää kielen osaamista. Muutenkin lyhyen aikaa Saksassa olevilta ei ole järkeä vaatia kielen taitoa.
Saksalaisten asenne vaikuttaa, nyt kovasti yleistäen, hieman brutaalilta. Sinä tulit tänne joten sinun pitää mukautua meidän tapoihimme. Yhdenmukaistamisvaatimuksen vaihtoehtona kannattaisin monikulttuurisuuta lähestymistapaa, jossa kumpikin osapuoli yrittäisi ymmärtää toisiansa parhaansa mukaan. Tämä siis edellyttäisi saksalaisilta esimerkiksi englannin kielen harjoittelemista, samalla kuin minä jatkaisin saksan harjoituksia.
Suomalainen vaihtoehto, missä ulkomaalaisille puhutaan ainoastaan englantia, vaikuttaa tässä valossa alentuvalta. Kyllä jonkunlaista mukautumistakin voi ajan kuluessa edellyttää.

Kaukonäköä

Joskus näyttää siltä kuin olisin ollut jotenkin käsittämättömän kaukonäköinen tehdessäni joitain valintoja aikaa sitten. Esimerkiksi:

1. Yläasteella valitsin neljänneksi vieraaksi kieleksi Saksan. Lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin asetun asumaan Saksaan. Ja asuin/työpaikan valinnassa kielellä ei ollut juuri mitään merkitystä; paljon tärkeämpiä tekijöitä olivat työn mielekkyys ja kiipeilymahdollisuudet.
2. Kaksi vuotta sitten suunnittelin ja toteutin puheenkäsittelytekniikan matematiikan kurssin, jossa hieman irrallisena ulkopuolisena osana oli sellainen aihe kuin suodinpankit - se oli mukana koska se tuntui tärkeältä asialta - ja nyt näistä on muodostumassa olennainen osa uutta työtäni.
   

Jos näin osuvia valintoja yrittäisi tietoisesti tehdä, "Valitsen Saksan kielen koska menen sinne varmaan joskus töihin", osuisi varmasti huti. Miten näin osuvat valinnat voi sitten selittää?

Ensimmäinen, kyyninen selitys on että kyseessä on tilastollinen harha. Olen tehnyt satamäärin isoja valintoja elämässäni, joista vain ne onnistuneet tulevat tässä yhteydessä mieleen. Ehkä, ehkä ei. Luulen että tämä kyllä vaikuttaa asiaan, mutta se ei riitä yksin selittämään ilmiötä.

Toinen, hieman vaikeammin kuvailtavissa oleva selitys liittyy osin tiedostamattomaan kokonaisnäkemykseen mitä meillä on elinympäristöstämme. Arne Naess käyttäisi tästä nimitystä tunteet tiedostava päätöksenteko, Esa Saarinen kutsuisi sitä systeemi- tai tunneälyksi, Jari Sarasvuo ei nimennyt ilmiötä kirjassaan Sisäinen sankari, vaikka puhui samasta asiasta, mutta nämä eivät yksin oikein riitä kuvaamaan ilmiötä. Meillä on kuitenkin paljon taustalla olevia intressejä, motiiveja jotka ohjaavat valintojamme. Emme useinkaan tiedosta niitä, mutta niiden valintojen kohdalla jotka sopivat piilomotiiveihimme tulee meillä sellainen olo että tämä valinta on hyvä. Se vain tuntuu hyvältä, koska mikään tiedostamaton motiivi ei ole sen kanssa ristiriidassa.

Tätä kirjoittaessa huomaan että ajatukseni ei ole vielä aivan kypsynyt minua tyydyttävään muotoon, eikä se kirjoittamalla auennut siten kuin halusin. Yleensä nämä aukeavat kirjoittamalla. mutta nyt aika ei ollut vielä kypsä. Jatkan siis ensi kerralla :)

Saksan omituisuuksia

1. Nettipankissa ei voi kirjata laskuja maksettavaksi kauemmaksi kuin kahden kuukauden päähän. En siis voi, esim., laittaa vuokraani maksuun valmiiksi koko vuodeksi eteenpäin.
2. Monet suuret kaupat, pienemmät raviontolat yms. eivät hyväksy luottokortteja.
   
3. Osoitteissa ei mainita katuosoitteen lisäksi asuntonumeroa, vaan ainoastaan vastaanottajan sukunimi. Samoin ulko-ovissa ei ole useimmuten mitään merkintää, kuten asunnon numeroa tai sukunimeä.
4. Autobaanalla ajetaan hurjaa kyytiä, mutta onnettomuuksia on keskimäärin vähemmän kuin esim. jenkkien interstate-teillä.
5. Laajakaista-yhteyttä ei saa kotiin ilman perinteistä puhelinliittymää. Mitä minä sillä teen?
6. Kiipeilyyn liittyvä inside-juttu; Helppojen sportti-reittien ensimmäinen pultti on usein korkealla, joskus peräti 11m korkeudessa (ks. myös tämä uutinen). Mikä juttu tää on? Ovatko helppoja reittejä kiipeävät jotenkin (läskillä?) paremmin suojattuja loukkaantumisilta?
7. Jos ostat kaupassa ostoksesi käteisellä, saat todennäköisesti takaisin läjän pikkukolikoita (1snt, 2snt ja 5snt), joilla ei tee yhtään mitään. Monet paikat eivät edes ota niitä vastaan koska ne ovat niin hankalia, mutta silti niitä tyrkytetään kaupoissa.
8. Saksalaiset osaavat keskimäärin huonosti englantia. Väittäisin että kaksi kolmesta suomalaisesta kykenee kommunikoimaan englannin kielellä, mutta alle yksi kolmasosa saksalaisista kykenee samaan. Ja suomalaiset sentään puhuvat yleensä edes auttavasti myös ruotsia.
9. Lisää kiipeilyyn liittyviä inside-juttuja; Sekä HMS-solmu että laskeutumiskasi ovat ihan normaaleja varmistustapoja joita opetetaan peruskursseilla. Tupla-kasia käyttävät vain vasta-alkajat. Ankkuriksi riittää yksi pultti. Varmistuslasit (sellaiset prisma-hässäkät) ovat ihan tavallisia. Kypärät eivät ole cooleja.
10. Mistä tulikin mieleeni eräs suosikki; Saksalaiset käyttävät lainasanoja englanninkielestä ääntäen ne samalla tavalla hassusti vääntäen kuin Arnoldi Kvartsinikkari; Cool. Ja joka kerta minä olen kuolla nauruun!
    

Kuplaelämä

Välillä tunnen eläväni omassa privaatissa kuplassani. Lounaalla istun työtoverieni keskellä, jotka puhuvat keskenään saksaa, ja ympärilläni oleva kupla hämärtää keskustelun siten etten ymmärrä aivan kaikkea. Joku voisi väittää että tähän syynä on kehno saksankielentaitoni mutta minä äänestän kupla-ajattelun puolesta. En kuitenkaan koe varsinaisesti olevani ulkopuolinen ja olen jotenkin tottunutkin tilanteeseen. Elän omaa elämääni, omassa pienessä kuplassani.

Muilla mailla vierahilla

Kolme viikkoa olen asunut Saksassa ja jatkuvasti saan kuulla kysymystä "Miten olet viihtynyt?" ja ihan oikeutettu kysymyshän se on, mutta vastaaminen on jotenkin niin vaikeaa. Ihan hyvin kai. En nyt huonostikaan. Ensimmäinen viikko oli tietysti yhtä häslinkiä (=ihan pihalla), toinen puurtamista (=kaikki pitäisi hoitaa) ja kolmas hieman organisoidumpaa (=hoitaa asiat loppuun). Mutta vaikka minulla ei ole ollut kovin kiire, ei minulla silti ole ollut aikaa pohtia viihdynkö vaiko enkö.
Luulen että tässä asiassa asuntoasia tuo ratkaisun. Olen nyt asunut väliaikaisessa yksiössä, joka ei todellakaan vastaa minun käsitystäni kodista. Asetuin sinne alunperin väliaikaisasunto-asenteella, joten en oli yrittänytkään tehdä siitä erityisen kodikasta, jos se on edes mahdollista siinä asunnossa. Se on yksinkertaisesti vain aika ankea asunto eikä siellä voi tehdä juuri muuta kuin syödä (vain perusmättöä, koska keittiö on huonosti varusteltu), nukkua (sänky on minulle liian pieni) ja surffata webissä (hidas ja kallis yhteys).
Pian on muutto oikeaan kämppään kuitenkin edessä. Jee! Eniten odotan iloista jälleennäkemistä omien tavaroideni kanssa (esim. keittiötyökalut ovat yllättävän tärkeitä asioita elämässä), mutta on se vaan hieno se kämppä myös muuten. Maanantaina olen menossa tutustumiskierrokselle paikallisiin kaluste- ja sisustusliikkeisiin kaverin kanssa, ottamassa hieman ensituntumaa tarjontaan, jotta voin sitten ripeästi ostaa kaiken tarvitsemani kun saan mitattua verhotarpeen, vaatekaapin koon ja näen miten kalusteeni istuvat olohuoneeseen.
Lähiviikot ovat siis taas työntäyteisiä. Ehkä joskus lokakuun puolella ehdin sen verran rauhoittumaan että ehdin kysyä itseltäni, "Miten olen viihtynyt?".

Pysyvä ja tilapäinen muutos

Kun nyt muutan Saksaan, olen jäämässä tänne toistaiseksi. Kun vertaan asennettani siihen kevääseen jonka vietin Coloradossa, on ero merkittävä. Coloradoon menin käymään, tänne olen asettumassa. Kaikkia toimintoja tarkastelee eri tavalla. Jos muutos on tilapäinen, voin tehdä valintoja puolihuolimattomasti, koska tämä kuitenkin loppuu aika pian. Tänne kun olen jäämässä pysyvästi, haluaisin tehdä valintoja siten että olen niihin tyytyväinen.

Tämä vie minut hieman syvemmille vesille pohtimaan tilapäisen muutoksen ja pysyvän muutoksen eroja. Tilapäisen tilanteen ajattelutavassa ei asioiden onnistumisella ole niin väliä, kunhan hommat nyt pysyy koossa sen aikaa että asiat muuttuvat taas takaisin. Pysyväisessä muutoksessa tällaiseen asenteeseen ei ole varaa. Valintojen kanssa on elettävä pitkään tulevaisuudessakin.

Ensi näkemältä pysyvän muutoksen ajattelutapa on parempi - asiat tulee tehtyä kunnolla. Toisaalta se voi aiheuttaa stressiä, minkä väliaikainen välttää. Jos asiat kuitenkin muuttuvat pian, niin ei niistä kannata sen takia suurempaa huolta kantaa.

Entä jos pysyvän muutoksen tilassa sitten tekisi valintoja asenteella että voihan tätä sitten myöhemmin muuttaa? Jälleen ensinäkemältä hyvä asenne. Käytännössä ainakin itselläni tällaiset valinnat muuttuvat pian tavoiksi joista on vaikea päästä eroon. Lause "Jos mä korjaan tän teipillä kunnes hankimme uuden." lienee syy mitä moninaisimpiin ihmeellisiin pysyviin ratkaisuihin.

Henkinen ja fyysinen muuttaminen

Jossain elokuvassa joskus esitettiin sellainen "totuus" että intiaanien filosofian mukaan ihmisen sielu ei pysy mukana jos keho muuttaa nopeasti. Eli jos keho matkustaa vaikka 300km, kestää päivän tai pari ennen kuin sielu ehtii mukaan perässä ja tavoittaa kehon. Tästä johtuu sitten se tyhjä tunne minkä uudessa paikassa tuntee ennen kuin tavallaan asettuu taloksi.

Nyt kun minulla on muutto edessä, tuntuu että minulla on käynyt päinvastoin. Minun sieluni on jo poistunut maasta vaikka keho on vielä täällä. Kriittinen hetki oli ehkä bileet jotka järjestin pari viikkoa sitten - minulle jäi sellainen tunne että sen illan aikana katkaistiin ne läsnäolon siteet mitä minulla oli monen ihmisen kanssa ja sen jälkeen olen jo ollut matkalla uuteen suuntaan. Jos tarkemmin ajattelee niin oikeastaan olen ollut matkalla jo paljon pidempään. Työelämän suhteen olin lähtenyt matkalle jo joskus alkuvuodesta ja sama pätee myös kuoroon.

Aamukampa

Lähtö lähestyy, muutan pian Saksaan. Samalla jotenkin koko elämä tiivistyy. Tuntuu että jäljellä olevasta ajasta on pakko puristaa kaikki irti, nauttia joka hetkestä, tehdä kaikki se mitä haluaa tehdä juuri nyt eikä huomenna. Tässä on jotain samaa kuin "Bucketlist" elokuvassa, jossa kuolemaisillaan olevat äijät päättävät tehdä kaikki haluamansa asiat ennen kuin lähtevät, toteuttaa villeimmät unelmansa.
Tällaisen tiivistymisen myötä samalla elämä myös selkiytyy. Kaikki epäolennaisuudet voi karsia pois. Jäljelle tiivistyvät vain ne asiat joilla oikeasti on merkitystä ja se lista onkin aika lyhyt; ystävät ja perhe.
Hetken emotionaalisuus on katkeran suloinen. On pakko elää hetkessä, nauttia hetkestä, vaikka lähtö lähestyy. Tunnen että nämä hetket kokoavat yhteen kahden edellisen kirjoitukseni olennaiset asiat. Kun elää hetkessä on se automaattisesti emotionaalisesti vahva elämys, upea. Onnellisuus jota nyt tunnen ei todellakaan ole pinnallista, se on syvää, se kaivaa sydämen pohjasta, siinä on tuskan kaiku, mutta silti niin suloista.