Herääminen

Olo on kuin olisin vasta herännyt talviunilta. Varovasti raotan silmiäni - haistelen ja kuulostelen miltä elämä ympärilläni tuntuu.

Missä olen? Mitä täällä tapahtuu?

Kevät tapahtuu. Olen takaisin elämässäni.

Ymmärsin sen koko ajan mutta vasta nyt koen sen koko laajuuden sisälläni. Olen ollut zombie-tilassa koko kevään. Olen ollut elävä-kuollut. Sisälläni ei ole liikkunut mitään. Pääni on ollut tyhjää täynnä. Jossain välissä kaikki on pysähtynyt enkä vain ole jaksanut enää ajatella mitään.

Se on jossain mielessä turvallinen olotila. Mikään ei pakota minua poistumaan siitä tilasta - mieli turtana voin vain olla ja antaa virran viedä mukanani. Voin antautua koneen osaksi. Liikkua mekaanisesti. Päivittäisessä elämässä kun ei ollut minkäänlaista liikkumavaraa. Aamupala, töihin, töitä, lounas, töitä, välipala, töitä, urheilemaan tai ruokakauppaan, kotiin, illallinen, hieman telkkaria, nukkumaan. Samalla pieni epätoivon huuto on kaikunut mielen syvimmissä sokkeloissa. "Päästäkää minut ulos täältä! Tahdon vapaaksi! Tahdon liikkua."

Tänään sain yhden suuren työurakan käytännössä valmiiksi. Ensi viikolla on vielä pieniä jämiä, sitten olen vapaa. Voin taas tehdä ns. "omia töitä", eli niitä töitä joita tänne olen tullut tekemään. Tämä taakse jäänyt urakka on imenyt minusta kaikki mehut, olen ollut iltaisin henkisesti täysin kuitti vaikka en ole juurikaan tehnyt edes ylitöitä. Mitään ajatus-energiaa ei ole jäänyt vapaa-ajalle jäljelle ja olen sortunut katselemaan televisioita päivittäin. Nyt kun se rasitus on jätetty taakse huomaan että iltaisinkin olen vielä jossain määrin vireässä tilassa. Tarkkailen ympäristöäni ja havaitsen asioita - kuin nyt vaikka tuo yllä ollut auringonlasku. Aiemminkin olisin nähnyt sen, huomannut sen kauneuden, mutta nyt se sykähdyttää, se pysäyttää hengityksen, jään siihen haukkomaan henkeä hyväksi aikaa ihaillen hetken kauneutta, juoksen hakemaan kameran ja ikuistan hetken ennen kuin on mahdollista tehdä mitään muuta. Aiemmin keväällä olisin vain katsonut ja ajatellut väsyneesti, "oho, onpa hieno auringonlasku" ja jatkanut matkaani.

Minulla on sellainen tunne että tästä alkaa "uusi elämä" - taas kerran. Kämpän kaaos saa vähitellen kyytiä. Alan taas harjoitella laulua ja keittämään kunnon ruokia. Sammutin eilen television virtakytkimestä ja menin nukkumaan ajoissa. Askel parannukseen seuraa toistaan. Lumipalloilmiö on alkanut. Piristyn pelkästä ajatuksesta.