Keksin yhtäkkiä uuden ajatusleikin. Se alkoi päänsärystä jota on kestänyt jo kolme päivää ja se johti minut ajattelemaan aivokasvaimia ja kuoleman ajankohdan arvaamattomuutta. Minulla on kauan ollut onnellisuuden määritelmänä kuolinvuode-näkökulma; voinko katsella taaksepäin elämääni kuolinvuoteellani ja sanoa eläneeni onnellisen elämän? Miten minun tulisi elää, jotta voisin kuolinvuoteellani olla täydellisen onnellinen? Yhtäkkiä havaitsin, että tähän konseptiin on minulla liittynyt implisiittinen oletus elämän pituudesta. Olen aina ajatellut itseäni kuolinvuoteellani vanhana miehenä, ehkä noin 70 vuotiaana. Nyt huomasin että tämä oletus on täysin sattumanvarainen. Saattaa olla että kuolen huomenna, vuoden kuluttua tai 100-vuotiaana. En voi sitä tietää.
Siitä oletuksesta että kuolen vanhana, seuraa onnellisuuskriteerini perusteella että pääpaino elämäntavassani on ollut pitkäntähtäimen suunnitelmat. Tämän päivän onnellisuudella ei ole niin kovin suurta väliä, kunhan vain pitkällä aikavälillä olen onnellinen.
Ehkä tähän väliin on syytä ottaa käytännön esimerkki. Eilen minulla oli mahdollisuus joko tavata eräs ystäväni joka on käymässä Suomessa tai mennä toisen ystäväporukan kanssa kiipeilemään. Kiipeilyssä minulla on juuri nyt hyvä treeniputki käynnissä ja edistyminen on pitkälti kiinni miten tiivisti pystyn pitämään kiinni harjoitusohjelmastani. Treenin jättäminen väliin olisi merkinnyt takapakkia näille pyrkimyksille. Ulkomaalaista ystävääni en toisaalta usein saa tavata. En tarvinnut pitkää miettimistaukoa tehdäkseni valintani vaikka dilemma on ilmeinen. Valitsin pitkäntähtäimen suunnitelman, koska se tukee onnellisuustavoitettani ja lähdin kiipeilemään.
Tarkoitukseni ei ole sanoa että tein väärän valinnan. Pitkäjänteiseen ja tavoitteelliseen toimintaan osallistuminen ystävieni kanssa on minulle merkityksellistä ja se tekee minut onnelliseksi. Mutta perusteet jolla perustelin valinnan itselleni olivat väärät.
Onnellisuus on päivittäisessä elämässä kumuloituva asia. Mikäli pitkäntähtäimen suunnitelma aiheuttaa harmitusta lyhyellä tähtäimellä on joko elämän painopiste tai näkökulma pielessä. Minä oivalsin että tavoitteellinen toiminta on minulle tärkeä ja siksi lähdin sitä seuraamaan. Vaikka päiväni päättyisivät huomenna olisin silloin onnellinen, koska olen kuitenkin saanut osallistua näihin itselleni mielekkäältä tuntuviin aktiviteetteihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hmniin. Se, että yrittää ja toteuttaa itseään, on lopulta onnistumista tärkeämpää. Olen huomannut saman mentyäni vaikka juttelemaan jollekin mielenkiintoiselle tytölle. Vaikka juttu ei ole lopulta edennyt "mihinkään", sillä ei ole ollut väliä, koska uskaltaminen ja itsensä toteuttaminen sinänsä on tuntunut niin hyvältä.
Johonkin uuteen asiaan ryhtyminen on aina sisäisen kamppailun tulos. Jos uskaltautuu tekemään jotain oman halunsa mukaan, voi sanoa, että se on kokonaan omaa ansiota. Lopputulos, "onnistuminen", taas riippuu muista tekijöistä kuin itsestä. Pelkästään siitä ei voi ottaa kunniaa itselleen.
Ehkä tämä ei liity mihinkään. Tulipahan kuitenkin mieleen. :)
Tervehdys! En enää muista yhtään mitä polkua pitkin päädyin tänne blogiisi, mutta jätänpä nyt jälkeni kun täällä ajatuksiasi lueskellen rattoisan hetken vietin.
Tämä olisi ollut minulle samalla tavalla vaikea mutta helppo valinnan paikka.
Minullakin on jotain menoja, joiden kohdalla on musta aukko julkisessa kalenterissani. Kohdalle osuvat menot vain katoavat kohdallani, koska nämä eräät (ja harvat) vahvasti itseni toteuttamiseen liittyvät menot ovat lähes kiveen hakattuja. Siitä olisi ollut helppo pitää kiinni.
Mutta myös vaikea. Jos onnellisuutta tarkastelee vähän laajemmasta perspektiivistä kuin minän kautta. Entä jos tapaaminen merkitsisi ystävälle enemmän kuin itselle, jotain ainutlaatuista, enemmän kuin itse sillä hetkellä ymmärtäisi? Näitäkin hetkiä sattuu jokaisen kohdalle. Jos ystävä juuri sillä hetkellä tarvitsisi sinua kipeämmin kuin osaisit arvata. Ja hänen onnensa tapaamisesta olisi moninkertainen kuin sinun teitpä miten hyvänsä.
Ongelma tietysti on, että kohtaamisten merkityksiä ei vain tiedä, varsinkaan etukäteen. Siksipä ei käytännössä juuri muuta voi kuin mennä toteuttamaan itseään :)
Meeri, tuo oli tärkeä huomio, jonka olin jättänyt liiaksi takaa-alalle omassa ajattelussani. Itsekeskeisyyteen on helppo ajautua koska loppujen lopuksi vain itseään voi ohjata, joten jos tarkastelee asioita ainoastaan syy-seuraus -suhteiden valossa, päätyy usein tarkastelemaan vain itseään. Toisten tarpeiden huomioonottaminen vaatii kokonaisvaltaisempaa ajattelua, eikä silloin syiden ja seurauksien päätteleminen aina ole suoraviivaista.
Jäin vielä pohtimaan tätä onnea... nämä kysymykset kun liippaavat hauskasti noita markkinoihin liittyviä haasteita joita olen viime aikoina lueskellut lähinnä historiallisesta näkökulmasta.
Onnen kapitalismi? Toimiiko sama kapitalistinen ajatus onnellisuuteen kuin taloudelliseen hyvinvointiin?
Wikipediasta pätkä Smithin ajatuksia... individual who "intends only his own gain is led by an invisible hand to promote an end which was no part of his intention. Nor is it always the worse for society that it was no part of it. By pursuing his own interest [an individual] frequently promotes that of the society more effectually than when he really intends to promote it. I have never known much good done by those who affected to trade for the [common] good."
Miten on, tuletko omaa onnellisuutta maksimoidessasi parhaiten edistäneeksi myös muiden/yleistä onnea?
Lähetä kommentti