Unelmatehdas? Epäonnistumistehdas?

Istuin tänään aamulla autossa matkalla töihin kun näin bussin kyljessä mainoksen jossa sanottiin "kuka tahansa voi olla sankari" ja samassa teki mieleni älähtää. Olen tästä kirjoittanut aiemminkin. Tavallaan on totta että kuka tahansa voi olla sankari, mutta samalla on myös totta että kaikki eivät voi olla sankareita. On peräti paljon todennäköisempää että joku keskimääräinen jamppa epäonnistuu yrityksessään nousta sankariksi kuin onnistuu siinä. Todennäköisyyksien perusteella voitaisiin siis sanoa kyynisesti että "kuka tahansa voi epäonnistua".
Ongelma on näin ollen siinä että väite "kuka tahansa voi olla sankari", vaikkakin se on itsessään tosi, rakentaa odotuksia ja oletuksia onnistumisesta. Siihen liittyy siis implisiittinen oletus että koska sinä voit onnistua, sinä myös tulet onnistumaan. Minusta tuo lause kuulostaa tästä syystä hieman liian helpolta, se on halpa tapa myydä tuotetta.
Minulle tulee sellainen tunne että mainostamalla unelmia ei itse asiassa saavutetakkaan mitään hyvää vaan pikemminkin levitetään riittämättömyyden tunnetta. Karrikoiden voidaan päätellä: Kuka tahansa voi olla sankari, minä en selvästikään ole sankari, joten minä olen huonompi kuin tuo "kuka tahansa".
Ehkä tämä on turhankin synkeä näkemys, mutta minusta siinä totuuden jyvänen kätkettynä. Minun täytyy tätä vielä vähän pyöritellä, ehkä saan tähän vielä jonkun rakentavan lähestymistavan.

Joskus elämä vie

Joskus niin vain käy että elämä vie sinua etkä sinä elämää, eli huomaat olevasi matkustaja etkä ohjaaja. Työtpaikat vaihtuvat, ihmissuhteet muuttuvat, ilman että kukaan kysyy sinun mielipidiettä. Ensinnäkin tulee tietysti mieleen että se on pelottavaa - oman elämän kontrollin kadottaminen on kova koulu. Toisaalta sen voi ottaa helpotuksena - joku tai jokin muu on tehnyt (vaikeatkin) päätökset puolestasi eikä sinun tarvitse niistä huolehtia. Samalla se on mahdollisuus, kun ulkoisen voiman muutoksen tuulet järjestävät osan elämää uudestaan voit samassa rytäkässä muutta tai korjata elämän muita asioita kohdalleen.
Itselläni on kyseessä uuden työpaikan hakeminen. Työttömyys ei oikeastaan pelota, mutta epävarmuus tulevaisuudesta, erityisesti asuinpaikan ja -maan valitseminen on aika, ööh, jännittävää. Itsessään tavallaan "pieni" asia, työpaikan vaihtaminen, muuttaa kaikkea: Kaikki ystäväpiirit, kaikki harrastukset, asuminen, perhe ja arki pitää miettiä uudestaan.
Olisi tavattoman helppo vaihtoehto heittäytyä masennukseen, mutta minä en perusta helppohin valintoihin. Tietysti minua pelottaa, mutta samalla olen varovaisen optimistinen. Toisaalta en millään jaksaisi, toisaalta olen hieman innostunut. Tämä on mahdollisuus.
Elämän korttipelissä kortit on nyt jaettu. Miten pelaan jaetut kortit ratkaisee olenko voittaja vai luuseri.

Sukelluskuvia

Miksi älykkäät ihmiset tekevät tyhmiä asioita?

Pitkästä aikaan havahduttavin teksti mitä olen lukenut löytyy National Geographic Adventure -lehdestä. Se käsittelee hyväksi havaittuihin tapoihin jämähtämistä siinä määrin että tilanteen hieman muuttuessa teemme jotain todella tyhmää. Otsikko on hieman harhaanjohtavasti "How to survive (almost) anything?", kun mielestäni kyseessä on paljon laajempi asia kuin vain äärimmäisistä tilanteista selviytyminen.

Luomua

Kävin vastikään luomukaupassa ja tein siellä havainnon joka koskee suurinta osaa luomukaupoista ja joka jäi minua ihmetyttämään. Näissä kaupoissa on lähes aina jonkinlaiset Lundia- tai muut puiset maalamattomat hyllyt, valkoiset seinät eikä juuri mitään muita sisustuselementtejä. Perustelu on tietysti luontoystävällisyys; kaikki luontoarasittavat turhat tavarat on jätetty sisustuksesta pois. Mutta onko näiden kauppojen silti pakko olla niin järjettömän ankeita? Valkoiseksi maalatut seinät ja puunväriset (lakatut, ei maalatut) Lundia-hyllyt saavat ihmeitä aikaan - tila näyttää oitis varastotilalta. Toisaalta WWF:llä on hyvin viihtyisä liike Helsingin Kampissa, vaikka he edustavat aivan samoja arvoja, joten mahdotonta se sisustaminen ei voi olla.