Aloin eilen pohtia hetkessä elämisen käsitettä ja erityisesti siihen liittyvän ajan pituutta. Käsitykseni mukaan hetkessä elämisen tunne, kuten myös flow-tila (onkohan se sama vai eri asia?), ovat hetkiä joissa subjektiivinen aikakäsitys katoaa. Tällöin siis subjektiivisesti ei havaita ajankulkua eli kuljetaan jonkunlaisella tangentilla jossa havainto ajasta on pistemäinen. Tai ehkä havaintoa ajasta ei ylipäätään ole, jolloin ajasta ei ole niin väliä. Flow-tilassa huomio on itsen ja ajan ulkopuolella, ympäristössä (hetkessä eläminen?) tai toiminnan kohteessa (flow?).
Kysymys jota minä nyt pohdin ei kuitenkaan käsittele tätä subjektiivista havaintoa vaan sen asiayhteyttä. Minusta flow-tilaan pääseminen ja hetkessä eläminen vaatii oman aikansa. Harvoin tällaisen kokoluokan elämys käynnistyy silmänräpäyksessä, vaan se nousee hitaasti ja täyttää koko kehon vähitellen.
Nyt päästään asian ytimeen; miten pitkä ajallisesti tämän asiayhteys on jotta hetkessä elämisen tunteeseen tai flow-tilaan voi päästä? Luulen että se riippuu tietoisuuden laajuudesta, kuinka suuren kokonaisuuden voi mahduttaa omaan tietoisuuteensa kerralla kokonaisuutena? Edelleen uskon että mitä suurempi tämä kokonaisuus on, sen syvempi on koettu elämys.
Tässä ohi mennessä havaitsin myös hetkessä elämisen ja flow-tilan eron. Siinä missä hetkessä eläessä voi olla itse tietoinen hetken kauneudesta, keskittyy tietoisuus flow-tilassa automaattisesti pelkästään itsen ulkopuolisiin asioihin. Ainakin näin luulen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Hei Tomppa, hyviä ajatuksia flowsta. Olen mietiskellyt noita flow-kysymyksiä eri yhteyksissä.
Viime aikoina olen lähestynyt flowta prosessina. Näen sen rakentuvan (tai jäävän rakentumatta) koetun osaamisen ja tehtävän haasteellisuuden varassa. Voiko esimerkiksi flowhun päästä paremmin haastavammalla vai helpommalla kiipeilyseinällä?
Tulkitsen flown prosessina, jossa yhdistyvät erilaiset tunteet, ahdistuksesta nautinnollisuuteen. Jos koettu osaaminen on korkea ja haaste korkea on flow todennäköinen.
Näkemykseni mukaan flow-prosessin alussa voisi olla kyse lievästä ahdistuksen tunteen kokemuksesta suhteessa tehtävän haasteellisuuteen. Flowssa ahdistuksen tunteen kokemus voitetaan osaamisella ja uskomalla omaan osaamiseen. (Muutenhan ahdistus lamauttaisi.)
Tästä seuraa, että flowssa tehtävän tekeminen koetaan nautinnollisemmaksi, vaivattomammaksi ja helpommaksi, ajan ja paikan taju katoavat, yksilö unohtaa oman itsensä, epävarmuutensa, toisiin vertailun jne.
Kysymys, mitä erityisesti pohdin laajemmin on, millaiset toimintaympäristöt parhaiten tukevat flowta. Kyse ei olisi siis pelkästään ihmisen pään sisäisestä tapahtumasarjasta tai tilasta vaan prosessista, joka tapahtuu ihmisen ja hänen ympäristön eli yksilön, sosiaalisen yhteisön ja toimintaympäristössä olevien välineiden systeemissä.
Paljon innostavia juttuja flowsta löytyy Mihaly Csikszentmihalyin kirjallisuudesta. Hän on jollain tapaa flow-käsitteen isä.
Kiitos kommentista! Olen joskus itsekin selaillut Mihaly Csikszentmihalyin kirjoja, vaikka tarkempi tutustuminen on aina jotenkin jäänyt. Minusta flow-tilassa eräs mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on itsetietoisuuden häviäminen - on peräti mahdotonta olla flow-tilassa siten että samalla itse havaitsee olevansa flow-tilassa. Olen joskus itse jotain musiikkia esittäessäni havainnut olevani flow-tilassa ja samassa se on kadonnut, koska tulin siitä tietoiseksi. Olisi jännittävää tietää voiko siihen päästä takaisin jonkin tietoisen menetelmän avulla!
Tomppa
Minäkin olen päässyt flow-tilaan enimmäkseen harrastusteni, kuten laulamisen, huilun soiton ja laskettelun parissa. Työssä se on ilmennyt kirjoitusprosessin tai seminaarin aikana. Flow-kokemukset tavallaan stimuloivat oppimista edelleen.
Joskus flow-tila on ollut niin voimakas, että siitä on seurannut jonkinlainen henkinen krapula. Joskus ärsyttää kun siihen havahtuu: Se on kerrasta poikki.
"Olisi jännittävää tietää voiko siihen päästä takaisin jonkin tietoisen menetelmän avulla!" Tämä on just se keskeinen tutkimusongelma, minkä ympärillä hyrräämme töissä tällä hetkellä! Se on tosi oleellinen olosuhteissa, joissa toisaalta vaatimustasoa jatkuvasti nostetaan ja toisaalta pyritään välttämään liikaa uupumista tai muutoksen kokemista liian ahdistavana. Pointtisi on räjähdysvoimainen sekä yksilön että yhteisön näkökulmista!
Kysymys on samalla tosi monimutkainen, koska siihen liittyy muun muassa monia motivaatioon, tunteisiin, ihmisten tiedonkäsittelyyn sekä oppimisympäristöihin, -yhteisöihin ja -kulttuuriin liittyviä tekijöitä.
Kuulostaa mielenkiintoiselta! Käyttämäsi termin, "räjähdysvoimainen", perusteella arvelen että olemme pyörineet samoissa piireissä, erään filosofin tilaisuuksissa, jossain vaiheessa :)
Oho! Jäin kiinni kielestäni!
Toi mitä oletat on siis "vaihtoehtoinen näkökulma"!
Toisaalta, olen ollut nuuskimassa tämä erään filosofin seminaareja Helsingin yliopistolla (kevät 1998), Pafoksella (syksy 2004) ja Teknillisellä korkeakoululla (kevät 2005).
Tämän lisäksi olen juuri litteroinut haastattelun tästä eräästä filosofista uutta, kehkeytyvää tutkimushankettamme varten. Se käsittelee kollektiivista älykkyyttä ja tiedon luomiseen liittyviä käytäntöjä, mikä on jatkoa muun muassa noille flow-jutuille.
Ollaan edeltävän puitteissa kiinnostuneita myös systeemiälystä ja sen käsitteellistämisestä modernin oppimisen psykologisen tutkimuksen valossa. Erityiseksi kysymykseksi on noussut K. Longan ja tämän erään filosofin välillä, miten Pafoksen seminaariympäristöä voisi käsitteellistää, eli mikä on tämä "positive philosophical / psychological practice".
K. Lonka on siis filosofin hyvä ystävä ja kollega, josta filosofi kertoo juttuja seminaareissaan. Lisäksi hän on allekirjoittaneen ohjaaja.
Olen tosi innoissani näistä kaikista mielenkiintoisista jutuista! Filosofiasta saa hyviä ajattelun työkaluja.
En tiedä, olemmeko kohdanneet näissä "hellän dynaamisissa" tapahtumissa.
(Lainaukset erään filosofin käsitteistöstä.)
Minä puolestani kävin ensimmäisessä Tulenkantajat-seminaarissa. Lisäksi toimitin sen Systeemiäly!-kirjan ja osallistuin myös Systems Intelligence kirjan tekoon. Tämän jälkeen on homma osaltani hiipunut, emmekä siis varmaan ole osuneet samoihin tapaamisiin. Mutta olisi hauska kuulla tarkemminkin mitä siellä nykyään puuhataan.
Vaikka tämä aktiivinen vuorovaikutus on siis hiipunut, olen silti jatkanut pohdintoja omalta osaltani, esimerkiksi juuri tämän blogin muodossa. Hauskaa että sieltäpäin vielä joku on kiinnostunut minunkin pohdinnoista :)
Toistaiseksi systeemiälyn käsite on meille melko etäinen.
Edellä mainittu ideointi on vasta nupullaan. Näkemykseni mukaan vielä ei pystytä hahmottamaan, millaisia ja kuinka laajoja yhteistyön muotoja systeemiäly-porukoiden kanssa voisi kehkeytyä.
Mahdollisuuksia mitä erilaisempiin rajanylityksiin on todennäköisesti monia innostavia.
Aivan ensi askeleita ottavana tutkijan alkuna olen vilpittömän iloinen niistä sävyistä ja soundeista, mitkä ovat säestäneet ajatusvaihtoehtojen synnyttämistä tähän mennessä.
Ollaan kuin James Bondissa: todellisen tehtävän luonne selviää vasta Bahamalla.
Hauskaa vappua!
Terv. Pia
Lähetä kommentti