Lisää Saksan havaintoja

1. Saksassa liikennevalot ovat aina vain ennen risteystä, eikä niin kuin Suomessa sekä ennen risteystä että myös vastakkaisella puolella. Näin ollen mikäli autoilija ajaa liian pitkälle risteykseen ei hän enää näe liikennevaloa. Tästä seuraa se että Suomessa tuttu risteykseen ryömimistä ei tapahdu.
2. Ymmärsin viimein miksi minua niin ärsyttää se, että saksalaiset niin innokkaasti yrittävät saada minua puhumaan Saksaa. Heidän mielestään Saksaan saapuvien ulkomaalaisten tulisi opetella puhumaan Saksaa. Minulle tämä taas on yhdenmukaistamisvaatimus joka tukahduttaa yksilöllisyyttä. Se on merkki suvaitsemattomuudesta. Ulkomaalaiset ovat tervetulleita vain jos he toimivat ja käyttäytyvät kuin saksalaiset.
3. Vierailu saksalaisessa saunassa on monella tapaa jännittävää. Ei vähiten siksi että täällä saunat ovat sekasaunoja. Itse asiassa, myös urheiluhallien pukuhuonetilojen yhteydessä olevat suihkut ovat joskus yhteisiä. Toki niissä on erilliset, ovelliset suihkukopit, mutta kuitenkin. Olenkin tullut siihen tulokseen että saksalaiset ovat paljon enemmän sinut oman kehonsa kanssa kuin esimerkiksi suomalaiset. Hieman yllättäen on minusta suomalaisilla angstisempi suhtautuminen omaan kehoonsa kuin saksalaisilla. Toinen todiste on erityisesti naisten pukeutumistyyli. Saksalaiset uskaltavat useammin esitellä omia muotojaan, ilman suomalaisille tyypillistä häpeilyä.
4. Vaikka saksalaiset ovat kieliasiassa suvaitsemattomia, ovat he toisaalla kovin suvaitsevaisia. Esimerkiksi seksuaaliset vähemmistöt ovat täällä paljon avoimemmin esillä kuin meillä.
   

Suomi - veroparatiisi

Me skandinaavit opimme äidinmaidon mukana että skandinaviassa on maailman korkeimmat verot ja vuosittaiset verovertailut mediassa tukevat tätä tarinaa. Kun sitten olin muuttamassa Saksaan, ajattelin että sepä hyvä, nyt samalla bruttopalkalla ostan itselleni paremman elintason kun vielä ruokakin on täällä halvempaa.
Niin kuin usein käy ei totuus ollut aivan sellainen kuin kuivittelin. Vaikka veroprosentti täällä todella onkin alempi kuin Suomessa, vähennetään palkasta sen lisäksi kaikenlaisia vakuutuksia, kuten eläkevakuutus, työttömyysvakuutus, sairausvakuutus jne. Lopputulos on että brutto ja nettopalkan ero on 10% yksikköä suurempi kuin Suomessa, eli saankin merkittävästi vähemmän rahaa kuin olin olettanut.
Vahingosta vihastuu, mutta tästä erheestä en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni :)

Yli-itsevarmuus

Olen viime aikoina saanut itseni toistuvasti kiinni yli-itsevarmuudesta. Olen kivenkovana väittänyt tietäväni miten asia toimii, kunnes hetkeä myöhemmin virheeni on ollut ilmeinen. Yksittäistapahtumana tämä olisi kovin anteeksiannettavaa, mutta toistuvana ilmiönä se velvoittaa itsetutkiskeluun.
Huomaan että yli-itsevarmuuden taustavalla oleva keskeinen syy on haluttomuuteni myöntää virheitäni. Jos joku kysyy "Oletko varma?" vastaan nopeasti "Tietysti". Erityisen helposti näin käy mikäli uskon tuntevani aihealueen paremmin kuin kysyjä. Yli-itsevarmuus on siis seurausta ylimielisyydestä. Joissain tilanteissa uskon olevani "muita parempi" (sic!).
Kissa on pöydällä. Luuranko on otettu esiin kaapista (vrt. Kissan luuranko on nostettu kaapista pöydälle.) Ensimmäinen askel edistymiseen on ongelman havaitseminen, toinen sen tiedostaminen, kolmas taustalla olevien syiden löytäminen ja neljäs oman rajallisuuden myöntäminen itselleen. Olen siis löytänyt itsestäni (jälleen yhden) heikkouden; "ylimielisyyden".
Kysymysten luonnollisessa kulussa seuraavana on "Miten voin kehittää itseäni tällä saralla?". Oman heikkouden ja rajallisuuden tiedostaminen on ainakin oiva lääke ylimielisyyteen :) Pitkällä tähtäimellä uskon että tehokkaampi lääke on kuuntelemisen kehittäminen. Kun minulta kysytään "Oletko varma?", pitäisi minun kuunnella kysymys kokonaisuudessaan ja käydä kysymys huolellisemmin läpi. Kysyjällä on jokin huoli - mistä se johtuu? Huomaako hän jotain mitä minä en huomaa? Vaikkei rationaalista syytä olisikaan, on kysyjällä on varmasti emotionaalisesti hyvin perusteltu syy kysyä. On perusteltua kysyä mitä minä voin tehdä hänen huolestumisen lievittämiseksi?
Toinen perustavaanlaatuinen virheeni on vastata heti - reagoin kysymykseen emotionaalisesti puolustaen omaa kantaani. Action/reaction -parista, pitäisi valita reaktion sijasta toiminta. Reaktio on tunneperäinen teko, kun toiminta on rationaalinen valinta. Puolustava kantani loistaa varmasti läpi, eikä se helpota kysyjän huolta, päin vastoin. Läpimietitty vastaus on sekä lähtökohtaisesti parempi vastaus, mutta se osoittaa myös kysyjälle että hänen huolensa on otettu huomioon. Sen lisäksi että vastaus tulee rationalisesti tarkistettua, lievitän myös kuulija huolta. Lyhytkin pohdinta on siis moninkertaisesti itsensä palkitsevaa.
Nyt kysytään nöyryyttä. Mitä pidemmälle pohdinnoissani etenen, on varmasti luonnollista että tunnen kehittyväni. Ylimielisyys on siis luonnollisena vaarana. Samalla huomaan että pohdiskeluni palaavat aina samoihin peruskysymyksiin. Kuuntelu. Reagoimisen välttäminen. Nöyryys. Kun yritän kuvitella henkilöä joka omaisi nämä ominaisuudet, huomaan että mieleeni värittyy huomattavan viisaan ihmisen hahmo. Hän henkii kirkasta rauhallisuutta ja lämmintä myötätuntoa. Tällaisten ominaisuuksien tavoittelu on minusta ylevä pyrkimys.

Selkeää elämää

Eräs johtoajatuksista uutta elämää tänne Saksaan rakentaessa oli entistä paremman selkeyden saavuttaminen. Tarkoitus on välttää aktiviteetteja jotka eivät ole aivan prioriteettilistan yläpäässä. Käytännössä tämä tarkoittaa että harrastaisin vähemmän eri asioita jolloin aikaa minulle tärkeisiin asioihin jäisi enemmän. Vielä tärkeämpi asia on stressitason pitäminen alhaalla.

Nyt kahden ja puolen kuukauden jälkeen on ehkä aika pohdiskella tuloksia ja em. suunnitelman onnistumista. Selvää on että harrastusten lukumäärä on vähentynyt. Olen keskittynyt kiipeilyyn ja sitä tukeviin lajeihin, eli kuntourheiluun (pyöräily, lenkkeily, jne.) sekä pilatekseen (vatsa- ja vastalihasharjoittelu). Ajatuksena on ollut että aktiivinen yhden lajin harrastaminen on sekä mahdollistaa edistymisen ja siten tehokkaan ajankäytön, ja sitä kautta saan myös helpoiten uusia ystäviä. Se onkin toiminut kohtuullisen hyvin. Viime viikolla oli palauttava väliviikko kiipeilystä, jolloin ehdin myös hieman huoltaa kotia ja viettää aikaa ihan itsekseni kotona.

Miltä tämä nyt sitten tuntuu? Ehkä päälimmäisenä on olo että en ole saanut stressitasoa aivan niin alas kuin oli pyrkimys. Tehokas ajankäyttö tarkoittaa myös sitä että omaa aikaa on vähemmän kun kaikki vapaa-aika menee urheillessa. Toisaalta näen tämän tilapäisenä olotilana; asunnon järjestelyssä on vielä niin paljon tekemistä, että kaikki kiipeilyltä yli jäänyt aika on mennyt huonekalukaupassa ja muita asioita järjestellessä. Eli tilanteen vakiintuessa tämä voisi olla sittenkin sopiva määrä urheilua.

Toisaalta kaipaan hieman myös vaihtelua. Huomaan selkeän tarpeen ja halun alkaa käydä esimerkiksi konserteissa. Tämä on tavallaan merkittävä ensiaskel. Henkinen etäisyydenotto kaikkeen musiikkiin oli niin jyrkkä, etten ole pitkään aikaan kokenut minkäänlaista kutsumusta edes konsertteihin, puhumattakaan musiikin harrastamisesta. Ehkä musiikkitauko on nyt alkanut saada halutun vaikutuksen ja kiinnostus herää uudestaan. Saapi nähdä.

Kokonaisuudessaan tilanne on kuitenkin vähintään tyydyttävä, ellei jopa parempi. Chillailu-aikaa on järjestettävä jatkossa hieman aiempaa enemmän ja tähän tavoitteesseen sopii myös konserttikäynnit. Lisäksi, aivan erityisesti, minun pitää järjestää aikaa itselleni käydä la/su aamuina vanhassa kaupungissa aamiaisella/kahvilla.

Kommunikaatiosta

Olen törmännyt omituisiin elämyksiin saksalaisten kannsa. Useamman kerran olen sanonut jotain puolileikilläni jonka toinen on ottanut vakavissaan. Kuvitelkaa vaikka seuraavanlainen dialogi

- "Työni edistyy hyvin, tällaisesta tekemisestä pidän. Harmi vain että pian pitää ruveta koodaamaan!"
- "Ööh, koodaaminen on olennainen osa tätä työtä, jos et pidä siitä pitäisi sinun varmaan keskustella esimiehesi kanssa."

Minun heittoni tai vitsini eivät selvästikään ole menneet kotiin, ne eivät ollenkaan tavoittaneet vastaanottajaa. Ensimmäinen ilmiselvä päätelmä olisi että saksalaiset ovat tylyä ja huumoria tajuamatonta porukkaa. Toinen, vaikeammin todennettava hypoteesi olisi että meidän tapamme kommunikoida ovat erillaisia. Sanattomat, implisiittiset viestit eivät kohtaa.
Stereotypioiden perusteella pitäisin sitä yllättävänä jos suomalainen olisi se rennompi ja huumorintajuisempi osapuoli, mutta toisaalta en pitäisi sitä lainkaan yllättävänä että se toinen osapuoli olisi saksalainen.

Syysaamu

Poljin tänään aamulla pyörällä töihin. Matkaa on lähes 15km joten jonkin verran siinä saa veivata. Sää oli kostea ja tuulinen, mutta aurinko paistoi ajoittain ja tuuli oli myötäinen.

Lounaalla huomasin että aamun rykäisy oli kasvattanut ruokahalua sen verran että otin normaalia suuremman annoksen ruokaa ja salaattia. Hintaa tuli 3eur enemmän kuin normaalisti. Hintaero on sattumoisin samaa suuruusluokkaa kuin bussimatkan hinta kotoa töihin, eikä kovin etäällä myöskään autonkäyttökuluista samalla matkalla. Tämän päättelyn lopputulos on jotenkin häiritsevä. Hmm.