Bengtskär

Päiväretki Bengtskäriin. Muutamia aika onnistuneita ja muutamia aika outoja kuvia. Hieno päivä!

Kesäretki

Kävimme taannoin työporukan kanssa kesäretkellä Espoon saaristossa. Otin sieltä kuvia joita en silloin ehtinyt laittaa näytille. Tässä nyt olisi.

Pelon kulttuuri

Rakkauskirjoitelmani kommenttina sain kysymyksen, miksi niin harva avaa sydäntänsä? Miksi sulkeudumme kuoreemme, emmekä päästä ketään lähelle, ainakaan psyykkisesti lähelle? Kysymyksen luettuani tunsin että minullahan on vastaukset valmiina ja aloin heti muodostaa päässäni vastausta; kysymys on pelon kulttuurista. Mutta samantien ajauduin vaikeuksiin. Käyttämäni termi "pelon kulttuuri" on moniulotteinen enkä sitä ihan heti osaa määritellä tai edes kuvailla. En saa siihen otetta. Silti aistin siinä jotain syvällisempää totuutta.

Jos katsotaan nyt kuitenkin ensin sitä, mitä osaan sanoa pelon kulttuurista. Väittämäni on, että ihmiset ovat nykyisin niin tottuneita suhtautumaan asioihin pelon kautta, että siitä on tullut osa kulttuuria ja sitä ei osata kyseenalaistaa. Tästä amerikkalaiset antavat helpoimmat esimerkit; pelätään murtovarkaita, jonka vuoksi ostetaan ase oman turvallisuuden nimissä. Mutta juuri tässä tulevat vaikeuteni vastaan. Mitkä ovat ne muut esimerkit? Mitä me pelkäämme? Amerikkalaiset tietysti pelkäävät terroristeja. Suomessa pelätään idän mafiaa, työttömyyttä, luonnon saastumista, avohoitopotilaita, vieraita ihmisiä kaupungilla, lento-onnettmuuksia, ydinvoimalaräjähdystä, pörssiromahdusta, jne.

Ongelma pelossa on se, että pelätessään harvoin osataan toimia ajatuksella, vaan yleensä vain reagoidaan. Panikoidaan. Reagoidessaan sitä saattaa melkeinpä vahingossa toimia järkevästi, mutta yleensä harkintakyky on pelon alaisuudessa aika heikko. Tehdään jotain mikä vie mitä suurimmalla todennäköisyydellä aivan metsään.

Vielä pahempaa on että pelko on itsensätoteuttava. Yksin yöllä kaupungilla kulkeva nainen joka pelkää näyttää paljon helpommalta saalillta kuin toinen, joka ei ole tilanteesta moksiskaan. Ympärilleen vilkuileva henkilö näyttää siltä kuin hänellä olisi jokin syy olla peloissaan, eli hän on heikko, eli hän on helppo saalis. Siinä hetkessä kadulla kulkiessaan tätä pelkoa on tietysti vaikea kitkeä itsestään pois, mutta se ei vähennä syy-yhteyttä. Jos vaellat vuorilla ja yhtäkkiä alat pelätä putoamista, niin samassa koko keho jäykistyy huomaamattasi. Tulet paljon jäykemmäksi ja kömpelömmäksi ja samalla kaatumisen todennäköisyys kasvaa.

Sama pätee rakkauteen. Jos pelkäät toisen pettävän sinua, huomaa toinen pian että olet hieman etäinen, suhde viilenee ja kohta hänellä on syy pettää - koska "eihän tämä meidän suhde toimi." Samalla on kuitenkin totta, että hyväuskoista on helpompi viilata linssiin. Toisaalta olet ehkä huomannutkin, että lapselta tikkarin varastaminen tuntuu jotenkin paljon pahemmalta kuin samanikäiseltä toveriltasi. On tyypillistä että tuntuu paljon pahemmalta rikkoa sellaista vastaan joka ei lainkaan odota että häntä vastaan rikottaisiin. Hyväuskoista on paljon vaikeampi mennä pettämään kuin epäluuloista.

Nyt on kuitenkin niin, että kun olemme tottuneet siihen, että kaupungilla liikkuessaan ja yleensä maailmassa pitää olla epäluuloinen. Kun sinulle tullaan myymään kadulla todella halpoja kultakelloja, herää heti epäilys että nämä kellot ovat varastettuja. Kun työpaikalla työtoverisi yhtäkkiä muuttuu kovin ystävälliseksi, alat epäillä että hänellä on jokin oma lehmä ojassa. Tämä nykyinen yhteiskuntamme edellyttää, se vaati meiltä tällaista käyttäytymistä. Ongelma on se, että meidän on vaikea muuttaa käyttäytymistämme elämän eri ympyröissä. Se käyttäytymismalli, mikä on hyvä liike-elämässä (sen nykyisten arvojen ja tapojen valossa), ei näytäkkään olevan lainkaan toimiva parisuhteessa tai muissa sosiaalisissa tilanteissa. Eli talouspuolelta oppimamme pelon kulttuuri (vrt. kvartaalitalous) on leviämässä vähitellen kaikille elämän aloille.

PS. Tämä oli sananmukaisesti ajatusvirtaa. Lähdin yhdestä aiheesta liikkeelle ja jotenkin löyhästi pysyin saman otsikon alla koko matkan, mutta silti poukkoilin aika lailla. C'est la vie.

Saaristopäivä

Loman alkajaisiksi kävimme muutaman kaverin kanssa Espoon saaristossa saaressa Rövaren. Loman kunniaksi päivä oli hieman sateinen, mutta meno oli hyvä.

Yksin töissä

Tänään oli aika hauska päivä töissä. Meitä oli paikalla tasan kolme ja koska minä käyn töissä aika myöhään ja nämä muut kohtuullisen aikaisin, olin töissä suurimman osan aikaa yksin. Varsin mukavaa ainakin näin vaihteluna. Nyt on ollut tällaiseen työskentelyyn sopivia hommiakin, eli olen tehnyt juttuja jotka voin tehdä täysin itsenäisesti ilman mitään apua keneltäkään muulta.

Työtehoa laskee hieman huonosti nukuttu yö. Tämä on ehkä ensimmäinen yö minun historiassa jota voisi oikeasti kutsua liskojen yöksi. Enkä ymmärrä mistä se tuli. Toki olin nauttinut muutaman annoksen alkoholia ja juonut aamulla poikkeuksellisesti espressoa, mutta onhan näitä juotu ennenkin. Kahvia tieysti harvoin, mutta se oli aamulla. Tästä huolimatta työpäivä on ollut, kuten sanottu, varsin mukava.

Tämä bloggailu on tänään hieman lähempänä maanpintaa kuin viime aikoina on muuten ollut. Ehkä kuumuus vaikuttaa - aurinko paistaa työhuoneeseen iltapäivällä ja lämpötila nousee varmaan n. 30C:een. On kesä. En valita. Nautin, mutta työnteon tehoa se laskee. C'est la vie!

Valokuvia verkossa

Mitä enemmän itse kuvaan, sitä enemmän olen tullut arvostamaan toisten ottamia hyviä kuvia. Esimerkiksi hesarin sivuilla on kuvia maailmalta jotka ovat usein häkellyttävän kauniita. Toinen mainitsemisen arvoinen verkko-osoite on Taivasalla.net jossa on kuvia pääasiassa Helsingistä, mutta myös muualta, ja kaikki tietysti valokuvattu taivasalla. Näitä katselemalla voi hyvin kuluttaa työpäiväänsä kesäpäivänä.

Saimaa

Tämä viikonloppu meni taas sukeltaessa, tällä kertaa Saimaalla Mikkelin Urheilusukeltajien laivalla Tornator I. Alus on alunperin höyrylaiva mutta nykyisin dieseli, joten se on aika vaikuttava näky. Olin hankkiutunut sukellusmatkalle, mutta se osoittautuikin risteilyksi jossa myös sukellettiin paljon. Säät oli täydelliset ja muutenkin oli hauskaa. Ohessa kuvia. Veden alta ei tullut juurikaan kuvia koska valoa oli niin vähän.

Rakastamisesta

Keskustelin eilen ystäväni pitkään ihmisten rakastamisesta, lähinnä siitä näkökulmasta, että voiko rakastaa "maailmaa", eli voiko rakastaa kaikkia ihmisiä? Eräs näkökulma on että me emme voi venyä kaikkialle, emme voi rakastaa kaikkia ja siksi meidän kannattaa rakastaa ensinnä lähimmäisiämme ja vasta sitten muita. (Tässä tietysti lähimmäiset ihmiset ovat ne ihmiset joita me rakastamme ja sitä kautta määritelmä on hieman redundantti, mutta ei välitetä siitä koska uskon että ymmärrätte mitä tarkoitan.) Tässä näkökulmassa on jotain totta ja ensisilmäyksellä haluaisin uskoa siihen.

Mutta, sitten seuraa iso mutta. En oikein tiedä mikä tässä näkökulmassa tuntuu rajoittavalta, mutta sitä se minusta on. En oikein osaa sitä yksilöidä. Minulla on kuitenkin sellainen hypoteesi, tai vastakkain näkökulma, jonka mukaan kaikkia ihmisiä voi rakastaa jos vain heille avaa sydämmensä. Eli jos vain on valmis ottamaan heidät sydämmeensä niin heitä ei voi olla rakastamatta. Toki ihmisillä on heikkouksia ja jotkut ihmiset yrittävät hyödyntää avoimuuttasi, mutta minä haluaisin uskoa ihmisten hyvyyteen. Koska hyvin usein, miltei aina, ihmiset käyttäytyvät siten kun sinä käyttydyt heille. Eli jos lähtökohtaisesti luotat heihin, he vastaavat käyttäytymällä sen luottamuksen arvoisesti. Ja tämä koskee erityisesti aikuisia, vaikka juuri he uskovat itse olevansa tälläisen käyttäytymisen yläpuolella. Mutta ei.

Mutta mitä sitten on tämä sydämmen avaaminen, mitä se tarkoittaa? Sitä on vaikea selittää tarkemmin. Ainakin siihen sisältyy luottamus. Luottamuksen esteenä on useimmiten pelko - pelko petturuudesta - mutta kuten sanoin, usein se maksaa itsensä takaisin. Toinen asia on suojamuurien laskeminen, joka on tavallaan samaa asiaa. Avoimmessa tilassa pystyy paremmin vastaanottamaan tunneinformaatiota, havaitsemaan toisen tunnetilan ja myös paremmin kommunikoimaan omaa tunnetilaansa. Tämä tunnetason vuorovaikutus on käsitykseni mukaan varsin tärkeä osa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Mutta kaikki tämä on aika epämääräistä. Luulen että tällaiset asiat ovat (ainakin minulle) niin kaukana tunne-elämän puolella sellaisella alueella että meillä ei ole sanoja kuvaamaan niitä.

Viikon lintuhavainto: Kivitasku.

Sukellusviikonloppu Hangossa

Helsingin sukelluskeskus järjesti sukellusviikonlopun Hangossa nyt viikonloppuna. Tässä pari kuvaa.

Kohteet olivat keulakuva-hylky, tykkilavetit, Ytterkob ja hylky lähellä tykkilavetteja.

PS. Osa kuvista on kuvattu raaka-muodossa ja loput .jpg-tiedostoina. Ei ole lainkaan vaikeaa havaita kummat on kumpia.

EDIT: Huomasin tässä katsellessani toisella koneella blogia että värisäädöt kuvissa ovat aika hirveät. Tarkoittanee sitä että läppärin uusi-hieno-ja-korjattu-näyttö toistaa värit jotenkin kummallisesti.



























PS2. Uusia lintuhavaintoja; haarapääsky