Kevät on täällä

Uusia kuvia täällä.

Oikeudenmukaisuus ja vapaus

Kerroin aiemmin että olen lukenut kirjaa "Ajattele, filosofoi" ja että se on herättänyt paljon ajatuksia. Pienen tauon jälkeen olen nyt lukenut luvut Oikeusfilosofiasta, Monikulttuurisuudesta ja Feminismistä. Oikeusfilosofia perustuu muutaamaan perusolettamukseen, eritoten siihen että jokaisella on oikeus vapauteen ja kaikkien on oltava tasavertaisia oikeuden edessä. Samat perusolettamukset käyvät ilmi myös YK:n ihmisoikeuksien määritelmästä.

Monikulttuurisuuden näkökulmasta jää väistämättä sellainen olo että oikeusfilosofian ja feminismin perusteet ovat länsimaisessa kulttuurissa, eikä niitä välttämättä voi soveltaa kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi naisten asema on monessa kulttuurissa meidän näkökulmasta heikko. Miehet ovat perheiden päättäjiä ulospäin ja naiset hoitavat kotia. Jos tätä taas tarkastellaan onnellisuuden näkökulmasta ei tällaista järjestelyä voida suoralta kädeltä tuomita. On esimerkiksi mahdollista, että miehet määräävät vain kodin ulkopuolella ja että naiset todellisuudessa hallitsevat kodin sisällä tapahtuvia asioita. Näin molemmat, sekä mies että nainen tuntevat voivansa hallita omaa elämäänsä, joka miehen näkökulmasta on suhteet muihin miehiin, ja naisen näkökulmasta on kodin toiminta. Lisäksi nainen saa ylimääräistä turvallisuuden tunnetta miehen suojellessa häntä - miehethän ovat tunnetusti stereotyypiltään aika voimallisia luonteeltaan. En tiedä kuinka totuudenmukainen tällainen skenaario on, mutta se on mahdollinen. Meidän on siis tarkasteltava asioita lähtien mikro-kulttuureista (perheiden sisältä), eikä vain makro-tasolla (yhteisöjen ulkopuolelta).

Tämän esimerkin perusteella vapaus ei sinällään ole niin helposti määriteltävissä, eikä se ole yksiselitteisesti perusoikeus. Minusta olisi tärkeämpää asettaa perusoikeudeksi mahdollisuuden onnellisuuden tavoitteluun. Tällöin vapaus muuttuu tärkeäksi ja olennaiseksi työkaluksi onnellisuuden tavoittelussa, mutta vapaus ei yksinään takaa onnellisuutta. Täydellinen vapaus ei myöskään ole mahdollista saatikka toivottavaa. Joitain lakeja ja sääntöjä on aina oltava.

Oikeudenmukaisuus on samalla tavalla ongelmallinen asia. Minusta se on hyödyllinen ainoastaan siinä mielessä että se helpottaa yksilön pyrkimyksessä onnellisuuteen, mutta ei ole realistista luvata kenellekään absoluuttista oikeudenmukaisuutta (mitä se edes on?) eikä se välttämättä ole edes toivottavaa.

Valokuvia

Minun uusi web-albumi löytyy täältä. Uusimpana parit jääsukelluskuvat.

Sankaritarinoita

Monessa ammattiryhmässä kerrotaan sankaritarinoita; palomiehet kertovat pelastamistaan ihmisistä, myyntimiehet kertoilevat onnistuneista kaupoista jne., mutta yhtäkkiä tajusin, että eräs tarina jota kuulen usein, onkin sankaritarina. Eräs ystäväni on töissä mainosalalla, jossa säännöllisesti tulee sellaisia tilanteita että aikataulut ovat pettäneet ja tuotantolinjan loppupäässä (jossa ystäväni työskentelee) asetetaan työntekijöille varsin kohtuuttomia vaatimuksia, tyyliin "huomenna klo16 pitää olla valmis". Tämän seurauksena ei ole laisinkaan epätavallista että ystäväni tekee töitä vuorokauden tai kaksi putkeen nukkumatta välissä. Tällaisessa työtavassa on tietysti kasapäin terveydellisiä ja sosiaalisia haittavaikutuksia, mutta ne ovat niin ilmeisiä etten niistä nyt jankuta.
Mikä minusta on mielenkiintoista on että ystäväni usein kertoo minulle näistä epäinhimillisistä työrupeamista tarinoita, jotka ovat saaneet kaikki sankaritarinan tunnusmerkit. Hän on "taistellut" epäinhimillistä aikataulua vastaan ja "voittanut", selvitynyt hengissä jälleen yhdestä "seikkailusta". Eikä ystäväni ole yksin tämän tarinoinnin kanssa: hänen kolleegansa tekevät töitä aivan samaan tyyliin ja heidän sankaritarinoissaan on olennaisesti aivan sama sisältö. Itse asiassa, alan ihmiset ovat kehittäneet näistä sankaritarinoista itselleen oman kulttuurin jonka kautta uskoisin heidän tuntevan yhteenkuuluvuuden tunnetta. He vahvistavat "me" henkeä näillä tarinoilla. Heillä on yhteinen vihollinen, aikataulut, joita vastaan he taistelevat.
Kun olen joskus kysynyt miksi he eivät tee mitään pysyvien aikatauluongelmien korjaamiseksi, saan vastaukseksi käsienpyörittelyä ja laimeita tekosyitä. He väittävät haluavansa parantaa aikatauluja, mutta kukaan ei halua olla ensimmäinen, koska se heikentäisi heidän sijoitustaan kollegiaalisessa vertailussa. Suurin sankari on se joka selviytyy epäinhimillisimmästä aikataulusta, joten jos haluat olla sankari, ei sinun kannata yrittää muuttaa aikataulua vaan mennä virran mukana.

Tämä ilmiö ei rajoitu mainosmaailmaan eikä vain kiireeseen. Olen myös kuullut tarinoita krapulapäivistä - tilanteista joissa on jouduttu tapaamaan asiakkaita, opettamaan ala-asteen luokkaa tai esiintymään suurelle yleisölle "hirvittävässä krapulassa". Taas kaikki sankaritarinan tunnusmerkit. Taistelu kauheaa vihollista "krapulaa" vastaan ja siitä selviytyminen.

Palomiesten tarinoissa on jotain hohtoa. He taistelevat onnettomuuksien seurauksia vastaan. He taistelevat luonnonvoimia vastaan. He taistelevat sellaisia voimia vastaan joihin ei suoraan voi vaikuttaa. Mutta nämä, mutta nämä kiireiset, krapulaiset työläiset. Heidän taistelunsa kohde, kiire ja krapula, ovat molemmat itseaiheutettuja. He voisivat ne välttää, mutta he tarvitsevat niitä oman egonsa pönkittämiseen. Voi heitä.

Pyöräilykausi on alkanut

Eilen oli tarkoitus mennä kiipeilemään, mutta en saanutkaan paria, joten päätin mennä punttikselle ja uimaan sen sijaan. Ehtiäkseni hallille ennen sulkemisaikaa, otin pyörän alle.

Ensimmäinen pyöräilykerta on aina yhtä hieno! Vauhdin huumaa, raikas ilma ja vapauden tunne! Vaikka pyöräilykausi ei koskaan oikeastaan loppunutkaan niin silti sen aloittaminen uudestaan tuntuu hyvältä.

Asian mielenkiintoinen puoli on että olisin voinut aloittaa pyöräilykauden milloin vain, olisin voinut aloittaa sen päivää aiemmin, viime viikolla tai olisin voinut olla pitämättä taukoa lainkaan. Sen aloittaminen olisi milloin vain ollut hauskaa, se olisi parantanut elämänlaatua, mutta odotin näin pitkään. Viivyttelin päivästä toiseen, koska en eilenkään ajanut pyörällä, vaikka se olisi ollut hauskaa. Miksi? Koska en jaksanut. Koska en viitsinyt.

Tämä on minusta hämmentävää. Viivyttelin hauskan aloittamisessa täysin ilman mitään hyvää syytä. Pyöräily ei ehkä ole niin tärkeää, mutta toimintatapa on mielenkiintoinen. Estänkö minä itseäni tekemästä jotain muuta hauskaa asiaa vain tottumuksesta?

Uusi matkakohdeidea

Lueskelin tässä Underwater Photography Magazine:a (nro. 34) ja löysin sieltä mielenkiintoisen matkakohteen - São Tomé ja Príncipe - ja innostuin heti. Mahtavaa! Kaksi pientä saarta Afrikan länsirannikolla Gabonin korkeudella. Lehden kuvauksen perusteella sukellusnähtävyydet ovat mainioita ja elintasokin näyttäisi siedettävältä.

Hetken innostuksen jälkeen ryhdyin miettimään käytännön mahdollisuuksia; lennot. Wikitravel antaa lentoyhtiöistä listan TAP Portugal, Air Angola ja Air Luxor. Näistä viimeinen on konkurssissa tai jonkun toisen ostama, mutta joka tapauksessa sitä ei enää ole olemassa. Air Angolan nimi on jo yksinään riittävä pelote, mutta sen kotisivut poistavat viimeisetkin epäilyksen rippeet. Jäljelle jää siis TAP. Astuin suoraan suden suuhen ja kirjoitin hauksi Helsinki-Sao Tome lähtö pääsiäsienä; hinta 4500e. Öööh, ei todellakaan. Ehkä huhtikuu tulee liian pian, ehkä pitäisi varata matka vasta syksylle. Miten olisi viikko syyskuussa, Helsinki-Sao Tome ja lottokauha arpoi 9500e menopaluu. Jaaha.

Se kai siitä sitten, ajattelin. Tuo hinta jäi kuitenkin vaivaamaan. Miten voi? TAP on portugalialainen, joten miten jos ottaisi lennon TAPilla vasta Lissabonista. Ladoin Lissabon-Sao Tome arvontakoneeseen ja kuitissa luki 333e. Tuohan on jo aika edullinen. Sillä kelpaisi. Ja Lissaboniin pääsee vaikka millä.

Päivän hyvä uutinen

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/1135225514924