Yhtäkkiä eri ajatusradat kohtasivat ja ymmärsin jotain suurta, tai niin ainakin luulen. Minulla on sellainen tunne tai intuitiivinen ajatus että onnellisuus johon ei liity mitään tuskaa on lähtökohtaisesti vain pinnallista. Puhdas onnellisuus ei tiedosta ympäröivää maailmaa, ei kaikkea sitä tuskaa mitä kuitenkin on olemassa.
Samalla lienee yleinen totuus että rakkaus on tuskallista. Vaikka se olisi miten hienoa, vaikka se olisi miten onnellista, siihen liittyy jonkinlainen tuska. Jotkut sanovat että "Rakastaa niin paljon että sattuu".
Vähentääkö tämä onnellisuuden tai rakkauden arvoa? Eli vähentääkö onnellisuuteen ja rakkauteen liittyvä tuska niiden arvoa? Ensin olin vähällä vastata että ne vähentävät, mutta heti ymmärsin virheeni. Tuska antaa onnellisuudelle vain lisää arvoa, kontrastia, jolla onnellisuuden mahtavuus tulee esille. Juuri onnellisuuteen liittyvä tuska tekee onnellisuudesta syvällistä, jotain enemmän kuin pelkkää pinnallista höttöä.
Loittonevan mielikuvan mukaan jotain samantapaista myös de Mello sanoo teoksessaan Havahtuminen, jonka lukeminen on minulle ja monelle ystävällenikin ollut eräänlainen merkkipaalu elämässä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Näin keväällä kiitellyn "Toivon operetti"-näytelmän. Tai siis, öh, operetin. Olihan se vaikuttava teos, mutta siitä jäi jotain täysin olennaista puuttumaan, nimittäin kontrasti. Se käsitteli suurilta osin juuri onnellisuutta, mutta kun tuo mainitsemasi tuska ei noussut esiin, ei itse onnellisuuskaan tuntunut juuri miltään, vaan jäi parhaimmillaankin vain keveäksi hötöksi. Hyhhyh.
Sama onnellisuuden vastapari sisältyy mielestäni myös ihan omaan elämääni; olen oppinut, että tarvitsen huonompia päiviä voidakseni olla onnellinen jonain toisena päivänä. Lisäksi, jos asiat ovat pääpiirteittäin hyvin, saattavat nuo huonommat päivät olla todella hyviä päiviä. Silloin voi jotenkin helpommin asettua de Mellon suosittelemalla tavalla itsensä ulkopuolelle, havaita että kaikki on yhtä hyvin kuin eilenkin mutta tänään tunnen oloni masentuneeksi. Parhaimmillaan siitä melankolisuudesta voi jopa nauttia. Kunnolla masentavat päivät ovat sitten asia erikseen...
Lähetä kommentti