Lähtö lähestyy, muutan pian Saksaan. Samalla jotenkin koko elämä tiivistyy. Tuntuu että jäljellä olevasta ajasta on pakko puristaa kaikki irti, nauttia joka hetkestä, tehdä kaikki se mitä haluaa tehdä juuri nyt eikä huomenna. Tässä on jotain samaa kuin "Bucketlist" elokuvassa, jossa kuolemaisillaan olevat äijät päättävät tehdä kaikki haluamansa asiat ennen kuin lähtevät, toteuttaa villeimmät unelmansa.
Tällaisen tiivistymisen myötä samalla elämä myös selkiytyy. Kaikki epäolennaisuudet voi karsia pois. Jäljelle tiivistyvät vain ne asiat joilla oikeasti on merkitystä ja se lista onkin aika lyhyt; ystävät ja perhe.
Hetken emotionaalisuus on katkeran suloinen. On pakko elää hetkessä, nauttia hetkestä, vaikka lähtö lähestyy. Tunnen että nämä hetket kokoavat yhteen kahden edellisen kirjoitukseni olennaiset asiat. Kun elää hetkessä on se automaattisesti emotionaalisesti vahva elämys, upea. Onnellisuus jota nyt tunnen ei todellakaan ole pinnallista, se on syvää, se kaivaa sydämen pohjasta, siinä on tuskan kaiku, mutta silti niin suloista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti