Rakastamisesta

Keskustelin eilen ystäväni pitkään ihmisten rakastamisesta, lähinnä siitä näkökulmasta, että voiko rakastaa "maailmaa", eli voiko rakastaa kaikkia ihmisiä? Eräs näkökulma on että me emme voi venyä kaikkialle, emme voi rakastaa kaikkia ja siksi meidän kannattaa rakastaa ensinnä lähimmäisiämme ja vasta sitten muita. (Tässä tietysti lähimmäiset ihmiset ovat ne ihmiset joita me rakastamme ja sitä kautta määritelmä on hieman redundantti, mutta ei välitetä siitä koska uskon että ymmärrätte mitä tarkoitan.) Tässä näkökulmassa on jotain totta ja ensisilmäyksellä haluaisin uskoa siihen.

Mutta, sitten seuraa iso mutta. En oikein tiedä mikä tässä näkökulmassa tuntuu rajoittavalta, mutta sitä se minusta on. En oikein osaa sitä yksilöidä. Minulla on kuitenkin sellainen hypoteesi, tai vastakkain näkökulma, jonka mukaan kaikkia ihmisiä voi rakastaa jos vain heille avaa sydämmensä. Eli jos vain on valmis ottamaan heidät sydämmeensä niin heitä ei voi olla rakastamatta. Toki ihmisillä on heikkouksia ja jotkut ihmiset yrittävät hyödyntää avoimuuttasi, mutta minä haluaisin uskoa ihmisten hyvyyteen. Koska hyvin usein, miltei aina, ihmiset käyttäytyvät siten kun sinä käyttydyt heille. Eli jos lähtökohtaisesti luotat heihin, he vastaavat käyttäytymällä sen luottamuksen arvoisesti. Ja tämä koskee erityisesti aikuisia, vaikka juuri he uskovat itse olevansa tälläisen käyttäytymisen yläpuolella. Mutta ei.

Mutta mitä sitten on tämä sydämmen avaaminen, mitä se tarkoittaa? Sitä on vaikea selittää tarkemmin. Ainakin siihen sisältyy luottamus. Luottamuksen esteenä on useimmiten pelko - pelko petturuudesta - mutta kuten sanoin, usein se maksaa itsensä takaisin. Toinen asia on suojamuurien laskeminen, joka on tavallaan samaa asiaa. Avoimmessa tilassa pystyy paremmin vastaanottamaan tunneinformaatiota, havaitsemaan toisen tunnetilan ja myös paremmin kommunikoimaan omaa tunnetilaansa. Tämä tunnetason vuorovaikutus on käsitykseni mukaan varsin tärkeä osa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Mutta kaikki tämä on aika epämääräistä. Luulen että tällaiset asiat ovat (ainakin minulle) niin kaukana tunne-elämän puolella sellaisella alueella että meillä ei ole sanoja kuvaamaan niitä.

Viikon lintuhavainto: Kivitasku.