Huoltotauko

Läppärini on huollossa - siellä se oli koko juhannuksen ja on vieläkin. Hämmästyttävää miten syvälle tottumus on pesiytynyt; tuntui aivan omituiselta olla nämä pari päivää kotona ilman konetta. Minulla olisi ollut useampi asia joita olisin tehnyt mielelläni (olen valokuvaillut ahkerasti ja niitä olisi pitänyt päästä säätämään) mutta tietysti olisin myös paljon surfaillut aivan turhaan.

Toinen asia jota hämmästelen on yksi tämän vuoden neljästä pakkojuhlasta: juhannus. Yhdessä uuden vuoden, vapun ja joulun kanssa nämä ovat tilanteita jolloin on pakko juhlija, muuten yhteiskunta leimaa henkilön hylkiöksi. Ajatelkaa nyt tänään kun kysytte kaveriltanne: "Mitä teit juhannuksena?". Siihen sisältyy edellytys että on tehnyt jotain, että hän on saanut kutsun jonnekin tai että hän muutoin omistaa itse jonkin paikan johon voi mennä viettämään juhannusta. Jos taas, kuten minä, viettää juhannuksen kotona, joutuu ongelman eteen. Rehellinen vastaus kysymykseen antaa juuri sellaisen sosiaalisen hylkiön mielikuvan. Elävästi väritetty vastaus "minulla oli niin kiire että en halunnut mitään ohjelmaa" kuulostaa selittelyltä. Valehtelu on tietysti aina vaihtoehto, mutta minä en juuri ole harrastanut sellaista. Viimeisenä puolustuksena on hyökkäys, koko kysymyksen kyseenalaistaminen - "ai että miten niin, oliko nyt juhannus?".

Nyt lukijaa tietysti kiinnostaa kuulla vastaus kysmykseen, mitä tein juhannuksena? Houkutus on suuri että jättäisin vastaamatta kokonaan. Jättäisin lukijan arvuuttelemaan. Mutta oikeastaanhan minä olen jo vastannut tämän tekstin pitkähköllä selittelyllä, joka filosofisin argumentein perustelee miksi minun ei pitäisi tuntea itseäni sosiaaliseksi hylkiöksi.