Insinööriminä

Tänään ymmärsin jotain itsestäni; saan suurta mielihyvää ymmärtäessäni miten jokin asia toimii. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi niin matemaattiset kaavat, fysikaaliset ilmiöt kuin ihmisten välinen ryhmädynamiikkakin. Kun ymmärrän "sen", tulen tyytyväiseksi.

Samalla vastustan pakonomaista selittämisen tarvetta. Kaikkea ei tarvitse selittää. On asioita joita ei voi selittää, asioita, joiden selittämiseen meillä ei ole riittävää tietoa. Tällöin pitää minun kuitenkin tehdä tietoinen päätös selittämättä jättämisestä selittämättömänä ilmiönä. Kun saan asiat tähän tilaan, tunnen että voin rauhoittua. Maailma on hallussa. Ei siten että maailma olisi muuten angistinen, mikäli en pysty selittämään asioita ovat ne selittämättömiä ja kun saan ne selitettyä, siirtyvät ne selitettyihin asioihin. Molempi tila antaa mahdollisuuden rauhoittua. Se tila jossa jotakin asiaa ei vielä ole leimattu selittämättömäksi eikä selitetyksi on useimmiten innostava tila, jossa pyrin rakentamaan loogista kokonaisuutta, joten senkään ei tarvitse olla angstinen.

Nyt huolestuttaa kuitenkin hieman liiallisen lokeroimisen mahdollisuus. Onko jako selitettyihin ja selittämättömiin asioihin liian lokeroiva? Ja onko jaottelun takana kuitenkin pyrkimys selittämiseen, eli siihen liialliseen selittämiseen myös silloin kuin luotettavaa vastausta ei ole saatavilla? Oma spontaani vastaukseni on "ei", pyrkimys ei ole liiallinen selittäminen, vaan primääri pyrkimys on pikemminkin vastakkainen. Tämä jaottelu antaa mahdollisuuden jättää asiat selittämättömiksi, ja tämä pätee myös tapauksiin joissa ei vain viitsi selvittää asiaa perin pohjin. Eli näin saan mahdollisuuden luopua angstista kun tajuan etten ymmärrä jotain.

Luulen että selittämisen tarve on kovin inhimillinen tarve. Asian selittäminen tuo hyvänolontunteen. Mutta kun tästä tulee riippuvaiseksi, aiheuttaa asian selittämättömyys angstia, eli menetettyä hyvänolontunnetta. Nyt kun pystyn selittämään minkä tahansa asian sillä, että se on "selittämätön", pääsen eroon angstista oikosulkemalla sen menetetyn selityksen tunteen.

Nyt voin onnellisena leimata tämän jo käytössä olleen ajattelutapani selitetyksi, tiedän miten toimin ja miksi toimin niin. Ymmärrettyäni tämän olen taas hieman onnellisempi.