Kunnianhimosta

Keskustelin eilen lounaalla kolleegan kanssa kunnianhimosta ja jäin sitä vielä jälkeenpäinkin pohtimaan. Kunnianhimo on jonkunlainen yhdistelmä määrätietoisuutta ja tavoitteellisuutta, johon yhdistetään tunnepohjainen tarve, "himo". Ihan sanantarkasti himon kohde on kunnia, eli vertaisten arvostus. Perinteiseen suomalaiseen arvomaailmaan ei kunnianhimo tietysti sovi, mutta rationaalisesti ajatelleen en näe siinä mitään pahaa. Toisten arvostus voidaan saavuttaa pääsääntöisesti vain tekemällä asioita hyvin ja tekemällä hyviä asioita (huomaa näiden kahden ero!). Hyvien asioiden tekemisessä ei minusta ole mitään pahaa ja sen kautta saatu arvostus on anasaittua.
Ongelmat tulevat tarkoitusperissä. Mikäli tavoitteena on kunnian ansaitseminen ja hyvien asioiden tekeminen on vain väline kunnian saavuttamiseksi, ollaan jo heikommilla jäillä. Uskoisin että kunnian saavuttamisen tavoitteeseen liittyy myös usein vallanhimo. Arvostetun henkilön sanalla on painoarvoa enemmän kuin muilla, joten arvostettu asema on valta-asema. Kunnianhimossa näyttäisi erottuvan kolme eri tarkoitusperää, i) halu tehdä hyviä asioita, ii) kunnian tavoittelu ja iii) vallanhimo. Täysin omavaltaisella tavalla arvotan nämä seuraavasti: Hyvän tekemisen halu on puhtaasti hyveellinen halu. Kunnian tavoittelu on minusta aika neutraali tavoite - se ei lisää eikä vähennä inhimillistä hyvää maailmassa. Vallanhimo on pelkästään pahasta, koska kun valta keskittyy jollekin yhdelle henkilölle, on se pois muilta. Tilanne missä ihminen ei tunne pitävänsä omaa elämäänsä hallinnassa, missä hänellä ei ole valtaa oman elämänsä hallitsemiseen, on suuri onnellisuuden surkastuttaja.

Todellisuudessa kunnianhimon tarkoitusperät eivät ole näin selväpiirteisiä - jokaisella on mukava cocktail erillaisia tarkoitusperiä jotka vuorovaikuttavat. Itse tunnen kyllä suurta tarvetta saavuttaa kunniaa, mutta valtaan minulla on aika ambivalentti suhde. En tunne tarvetta harjoittaa valtaa, mutta olisihan se kiva jos sitä olisi. Tämä on hieman samanlainen suhde kuin minulla on rahaan; en tunne suurta tarvetta olla rikas, mutta elämän epäoikeudenmukaisuutta on mukavempi itkeä Jaguaarissa kuin HKL:n bussissa. Hyvän tekemiseen minulla on myös tarve, mutta minun on vaikea erottaa onko se oikea tarve, vai tarve, jonka älyni on synnyttänyt koska siitä olisi "hyötyä"?