Ihmisistä

Mietin tässä näitä edellisiä kirjoituksiani, josta monet ovat käsitelleet ihmissuhteita ja erityisesti sinkkuutta. Heräsin tähän uusimpaan ajatuksen polkuun muutama ilta sitten kun maistelimme viinejä kavereiden kanssa, jossa eräs kavereistani sanoi jotain tyyliin "emmänyt tiedä onko bileet niin tärkeitä", tai jotain sinne päin, tai ainakin minä ymmärsin sen niin, tai ainakin siitä lähti ajatukseni liikkeelle. Itse tietysti puolustin kovasti bileissä käyntiä, koska minusta uusien ihmisten tapaaminen on hauskaa ja bileet ovat sellainen asetelma jossa myös minä ujoudeltani uskallan mennä juttelemaan ihmisille spontaanisti. (Baarissa on haastavampaa.) Puolustin kantaani niin innokkaasti, että hätkähdyin itsekin. Siitä hätkähdyksestä jäin sitten miettimään asiaa.

Otetaanpa tässä vaiheessa askel sivuummalle. Eräs Anthony de Mellon (kirjoittanut mm. kirjan "Havahtuminen"), kuten monen itämaisen filosofian, keskeisistä teeseistä on ettei mihinkään maalliseen saisi takertua. Erityisesti siis ei saisi tehdä mitään oletuksia omaisuuden tai yhteiskunnalliseen asemaan tms. pysyvyydestä. Kirjassa "Way to Love" (mahdollisesti myös aiemmin mainitussa "Havahtuminen", en oikein muista) de Mello vie ajatuksen niinkin pitkälle, että emme saisi takertua ihmissuhteisiin. Parisuhteessa takertuminen on tietysti ikävä asia, mutta luulen, että de Mello tarkoittaa asiaa laajemmin. Emme saisi tulla emotionaalisesti riippuvaisiksi ihmisistä. Hän perustelee sitä sillä että mikä tahansa riippuvuus on pitkän päälle ahdistavaa ja orjuuttavaa, ja ihmissuhteissa se synnyttää helposti valtapeliä.

Taistelen mielessäni kuitenkin tätä ajatusta vastaan. Minusta seurankipeys on keskeisiä inhimillisiä ominaisuuksia. Tiedämme, että hellyys ja rakkaan ihmisen kosketus tuottaa meissä endorfiineja ja tiesmitä hyvänolon hormooneja. (Kosketelkaa siis toisianne!) Uskon vakaasti että myös läheisyys, siis sellaisella ystävien/perheen kanssa yhdessäololla on samanlaisia vaikutuksia, vaikkei ehkä yhtä huomattavia kuin koskettelussa. Nämä kemialliset reaktiot tietysti altistavat addiktioille yhtä lailla kuin muiden kemiallisten tuotteiden nauttiminen, joten tämä ei vielä kelpaa vasta-argumentiksi. On siis siirryttävä fysiologiasta psykologiaan.

Muistan lukeneeni kirjasta Carl R Rogers "On becoming a person", että tärkeimpiä psyklogian työkaluja on kuunteleminen ihmisenä. Terapeutti siis muodostaa avoimen ystävyyssuhteen potilaan kanssa, siten että hän saa terveen ihmissuhteen kautta peilata omia ajatuksiaan ja tunteitaan toiseen ihmiseen. Rogersin kirja ei nyt ihan uusi enää ole, mutta luulen että tämä perusajatus ei ole tästä kovasti muuttunut. Avainajatus tässä on nyt se, että psyykkisen terveyden kannalta on tärkeää että meillä jokaisella on jokin kanava, joku ihminen, jonka kanssa on solmittu niin syvä luottamussuhde, että pystymme aitoon, pelottomaan kommunikaatioon. Siksi ystävyys- ja perhessuhteet ovat tärkeitä.

Nyt alan olla lähempänä sitä, mitä olin hakemassa, mutta ammun ehkä hieman liian suurilla aseilla. Tarkoitus oli perustella, miksi minusta on onnellisen elämän kannalta perusteltua käydä bileissä. Ystävyyssuhteethan kuitenkin ovat muualla. Tietysti jos ystäviä on liian vähän, saatamme löytää uusia bileistä, mutta kommunikaatio on juhlissa yleensä aika pinnallista.

Se havahdus tai peljästys josta tämä kirjoitus lähti liikkeelle, oli ajatus siitä, että minä olisin riippuvainen näistä bileistä. Tai ajatus siitä, että minä olisin takertunut ihmissuhteisiin tai ylipäätään pakkomielteisesti etsimässä parisuhdetta. Tämä oli ajatuksena niin epämiellyttävä, että en päässyt siitä irti. Nyt kun olen tämä ihmissuhdenäkökulman aika perinpohjaisesti käynyt läpi, voin todeta, että en ole riippuvainen näistä bileistä ihmissuhteiden takia. Haluni käydä bileissä kumpuaa jostain muualta.

On siis vielä jokin asia joka minulta jäi huomaamatta. Mikä siis vetää minua juhlimisessa puoleensa? Nyt juuri, tätä kirjoittaessa minulla välähti. Kyse on vapauden tunteesta. Asetelma bileissä on erilainen kuin kaikki muut normaaliympyrät. Juhliessa on tapana juoda alkoholia, ja muutenkin ollaan paljon rennompia; pidetään hauskaa. Myönnän, että alkoholi laukaisee minulle estot, mutta pääsen niistä joskus irti muutenkin. Se siis, mikä minua vetää juhliin, on tunne, että voin siellä olla paremmin itseni. Voin paremmin heittäytyä fiiliksen mukaan ja hullutella, tehdä akrobaattisia temppuja (kuin veljeni konsanaan) ja muutenkin käyttäytyä tyylillä sopimattomasti. Välillä vedän päälleni boheemit hippivaatteet, välillä kokonaan mustaa. Joskus laitan tukaan pystyyn ja otan maanisen ilmeeni päälle, toisinaan vedän punaista kynsilakkaa. Ja aina haluan aiheuttaa jonkunlaisen reaktion.

Juhlat ovat useimmiten tilaisuuksia, jossa erillaisuus on ainoastaan hyvä asia, jossa erillaisuudella saa aikaan keskutelua, ja pääsee haastamaan toiset ajattelemaan uudella tavalla. Tämä se on. Tätä minä etsin. Löysin vihdoin sen syyn miksi pidän juhlimisesta. Tuntuu siltä, kuin bileet olisivat ainoa paikka, missä oikeasti päästän irti ja annan mennä. Siispä: Huomenna on bileet! Jee! Pois tieltä risut, männynkävyt ja perunarisotto!