Jatkoa autoinventariolle

(Tämä on kolmas kirjoitus sarjassa autoinventario.)

Olen hyvin visuaalinen luonteeltani. Koen voimakkaasti monia asioita jotka näen. Erityisesti värit, pinnat ja tekstuurit ovat jännittäviä. Minusta on erityisen mielenkiintoista tarkkailla milloin kuviot muuttuvat tekstuuriksi: miten kaukaa pitää katsella tiiliseinää jotta se ei enää ole tiilejä rivissä vaan yhtenäinen, mutta jatkuvasti muuttuva pinta? (Siitä esimerkkinä pari päivää sitten julkaistu valokuva.) Toinen visuaalisessa tärkeä asia on syvyys. Sen tallentaminen valokuvalle on vaikeaa, mutta sen haasteellisuus tekee sen sitäkin mielenkiintoisemmaksi.

Nyt kun puhuin vain visuaalisuudesta, täytyy asiaa toki laajentaa. Minulle on hyvin tärkeää myös musiikki ja teksti. Jälkimmäisestähän myös tämä kirjoittamani teksti on osoitus. Etsin jatkuvasti uusia ja tehokkaampia tapoja ilmaista itseäni. Tai ei, se meni ehkä väärin, yritän tehokkaammin kanavoida minulle tärkeitä asioita ulos taiteiden kautta.

Kuvailin aiemmin kuinka ankara olen itselleni, vaadin itseltäni aika ehdottomasti omien aatteideni soveltamista omaan, oikeaan elämääni. Tästä voisi äkkiseltään virheellisesti päätellä että olen perfektionisti, mutta se ei voisi olla kauempana totuudesta. Ensinnäkin, perfektionismiin pyrkiminen on itsensä johtamista harhaan. Se on kangastus jota ei koskaan saavuta. Aina jää jotain. Aina jää jokin yksityiskohta hoitamatta, joka jää harmittamaan. Ja toiseksi, perfektionismi on ristiriidassa onnellisuuden pyrkimyksen kanssa. Toiset ovat tietysti luonnostaan persoja nippelin viilaamiselle, mutta koska se on pohjaton suo, ei siitä tule koskaan loppua. Mitä lähemmäs maaliansa pääsee, sitä enemmän ahdistaa jäljelle jäävät asiat, ja sitä kauemmas jää onnellisuus.

Toisaalta, kuten Kaikin uusimmassa kirjoituksessaan toteaa, kaikki, mikä kannattaa tehdä, kannattaa tehdä hyvin. 110% Olennainen ero perfektionismiin on että asian tekeminen hyvin ei ole läheskään täydellisesti. Ylittämällä itsensä on tehnyt asian varmasti hyvin ja siihen on hyvä pyrkiä, mutta silloin on tähtäin prosessissa, ei lopputuloksessa. Hyvä prosessi on jo osa onnellisuutta, mutta hyvä lopputulos on vain osa turhamaisuutta pönkittävää pintaa.

Samalla perfektionismin välttäminen on minun luonteessani todiste äärimmäisestä laiskuudesta. Ei minusta tulisi hyvää perfektionistia :) En jaksa välittää riittävästi pikkuseikoista. Laiskuus Linus Torvaldsin määrittelemässä muodossa, kun se ajaa häntä tekemään innovaatioita koska hän ei jaksa tehdä samoja asioita moneen kertaan, on vain hyvä asia. Mutta kun laiskuus minussa ilmenee liian usein saamattomuutena, ei se ole hyvä asia. Sillä saralla olen tehnyt viime viikkoina merkittäviä edistysaskeleita, mutta se onkin jo kokonaan toinen kertomus.