Ihmis- ja muut oikeudet

"Asylum is a human right" luki erääs julisteessa jonka näin tänä aamuna bussipysäkillä. Öö. Ei. Turvapaikka ei ole ihmisoikeus, vaan turvapaikan järjestäminen niille ihmisille jotka ovat vakavasti uhattuja kotimaassaan on ihmiskunna moraalisella vastuulla. Tai jotain. Olisi esimerkiksi aivan naurettavaa että ottaisimme vastaan amerikkalaisen turvapaikanhakijan, vaikka yhdysvallat harrastaakin kidutusta, perusteetonta sodankäyntiä, eikä huolehdi omista köyhistään.

Minua huolestuttaa tämä nykyinen trendi, jossa kaikkia asioita ajatellaan "oikeuden" kautta, merkityksessä "right" ei "justice", vaikka "justice" olisi myös mielenkiintoinen pohdinnan kohde. Nyt en puhu ainoastaan ihmisoikeuksista vaan myös esimerkiksi tekijänoikeudesta, aseestakieltäytymisestä (minulla on oikeus mielipiteeseeni) tai oikeudesta ottaa eväitä seisovasta pöydästä (koska olisin voinut syödä sen verran kerrallakin, mutta silloin minulla olisi tullut huono olo). Ensinnäkin, kuka on antanut sinulle oikeudet ja kuka päättää mikä kuuluu näihin oikeuksiin? Toiseksi ja tämä pätee asiaan kuin asiaan, jos lähtökohta on että jokin asia kuuluu minulle, minulla on siihen oikeus, on todennäköisin lopputulos pettymys, koska se että asian sitten saa itselleen ei aiheuta mitään hyvänolon tunnetta (koska se kuuluikin minulle jo alunperin), mutta sen menettäminen koetaan vääryytenä.

Jos lähdetään liikeelle vaikka aseestakieltäytymisestä. Periaatte on tietysti kaunis: Heidän mielestään aseellinen voimankäyttöä ei ole missään tilanteessa hyväksyttävää. Valtio tarjoaa kuitenkin vaihtoehdon, siviilipalvelus. Tämä palvelus ei mitenkään liity aseisiin eikä voimankäyttöön, se voi olla vaikka opettamista lastentarhassa, joten sen pitäisi olla kaikin puolin hyväksyttävää. Mutta ei. Se ei tietysti riitä. "Meillä on oikeus..." Kenen antama oikeus? Mitä jos minä sanoisin että minulla on oikeus kieltäytyä maksamasta veroja. Miksi? Koska minä en pidä veroista. Verot heikentävät minun elämänlaatua, koska en voi ostaa niin paljon onnellisuutta, kuin voisin jos saisin palkkani ilman vähennyksiä.

Sama koskee tekijänoikeuksia. Kuka on antanut tekijöille monopolioikeuden ideoiden omistamiseen? Katsokaamme hieman historiaan: voiko joku tosissaan väittää että esimerkiksi 1700-luvulla taide jotenkin kärsi siitä että taitelijat saivat vapaasti imitoida toistensa töitä? Eikö se juuri vienyt taidetta eteenpäin? Säveltäjät lainailivat toistensa teemoja omissa fuugissaan tai tekivät niistä variaatioita. Se oli taiteellisesti rikasta aikaa. Toki joku Mozart kuoli köyhyydessä, mutta johtuiko se vääryyksistä vai holtittomasta rahankäytöstä? Onko meillä nykyään jotain hyötyä siitä että suurin osa kaikesta musiikista levitetään muutaman suuren levy-yhtiön kautta? "Meillä on oikeus ansaita rahaa tekemästämme työstä." Kuka määrittelee, mikä on sellainen työ jolla pitää voida elää? Jos minä haluaisin juhlia ammatikseni, juhlisin joka päivä oikein intensiivisesti, niin paljon, että se kävisi työstä, niin kai minulla olisi oikeus ansaita siitä niin paljon rahaa että voisin elättää itseni?

Entä tämä noutopöytä? Kai minulla on oikeus ottaa noutopöydästä miten paljon vain ruokaa mukaani evääksi, vaikka sitä ei erikseen kielletä? Tämä on jotenkin niin naurettavaa etten sitä nyt rupea edes erikseen ruotimaan. Silti tiedän että jotkut ajattelevat näin.

Itämaisten filosofioiden mukaan mitään ei pidä olettaa annettuna, vaan kiittää onneaan (tai jumalaansa) siitä, mitä sattumalta on saanut hetkeksi haltuunsa. Tällöin sen menettäminen (teoriassa) ei aiheuta mielipahaa, koska se olikin vain minulla hetken "lainassa". Se olikin hieman liian hyvää ollakseen totta. Tällaisen asenteen omaksuminen vähentää pettymysten määrää, tai teoriassa poistaa ne kokonaan. Kaikki mitä kuitenkin saa, on sitten sitäkin mukavempaa.

Päivän kotitehtävä: Tiedosta yksi asia, joka sinulla on, ja josta voit tuntea itsesi kohtuuttoman onnekkaaksi kun saat sitä pitää. Voit toistaa tehtävän joka päivä, mutta valitsemalla aina uuden asian.

Oma vastaukseni: Tällainen työpaikka, jossa voin kirjoitella filosofiaa kun ei omat työt maistu.