Näin Amélie-elokuvan ja se kolahti taas niin kovasti että kirjoitin siitä myös toisaalle. Ihan kaikkea mieleen tullutta en voinut kommentoida elokuva-arvosteluun, joten jatkan täällä.
Uskoisin että tärkein syy miksi juuri tämä elokuvaa kolahtaa on että samaistun Amélieehen niin voimakkaasti. Hän on erillainen. Hänellä on oma maailmansa jota hänen on vaikea välittää toisille. Lisäksi hän on intellektuelli humoristi jolla on tarve ohjailla tapahtumien kulkua. Samaistun Améliehen täydellisesti, lukuunottamatta sukupuolta, ja samaistumiseni Ninoon on siten lähes vielä täydellisempi. Vaikka Nino tässä tapauksessa ei pääse ohjailemaan tapahtumien kulkua, vaan joutuu elämän talutusnuoraan (joka tosin sekään ei ole minulle kovin vieras tunne).
Kaiken muun lisäksi olen kai "romanttinen sielu". Haluaisin vielä uskoa rakkauteen. Minulle kyynisyys tämän elokuvan kohdalla paljastaa pelon - pelon siitä ettei rakkautta ehkä olekaan olemassa. Luulen että se paljastaa myös pelon antautua tunteiden valtaan. Joku toinen ehkä kokeen tämän eri tavalla, mutta tällaiseen oloon minä päädyin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Minuunkin Amélie kolahti kovasti, kun sen äsken näin. Se on niin kerrassaan omaperäinen koko elokuva, henkilöhahmot ovat jännittäviä, sympaattisia, ja heihin samaistuu.
Ja se romantiikka! :)
Lähetä kommentti