Mietin tässä aamulla Suuria asioita: Elämän tarkoitusta. Mutta se kuulostaa niin suurelta että siitä ei voi aloittaa. Täytyy aloittaa jostain pienemmästä arkisesta asiasta.
1. Kävin punttiksella ja näin siellä taas näitä jäykkäniskoja, joiden ainoa elämän sisältö tuntuu olevan raudan nostaminen. Ajatelkaapa nyt, he käyvät jossain töissä, hankkimassa rahaa, mutta sillä ei ole mitään muuta merkitystä kuin rahan hankkiminen. Töiden jälkeen mennään punttikselle nostamaan rautaa. Kaikki ystävät ovat toisia jäykkäniskoja ja heidän kanssaa keskustellaan raudan nostamisesta. Kuulostaako mielekkäältä?
Stereotyyppi nro 2. Kuvittele taitelija. Tekee taidetta sydämmestään aina kun vain pystyy. Taitelija ei olisi oikea taitelija jos hän olisi rikas, mutta joskus pitää syödä joten välillä pitää tehdä keikkahommia tarjoilijana. Ystävät ovat toisia taitelijoita, sillä he ovat ainoita jotka ymmärtävät taitelija kärsimyksiä. Tämä on elämää josta monet unelmoivat. Oikeaa taitelijanelämää!
Stereotyyppi nro 3. Perheenisä. Kaksi lasta, kaunis, työssäkyvä vaimo, rivitalonpätkä ja farmariauto. Päivät töissä, illat kotona paitsi 1-2 iltaa jolloin on joku harrastus. Turvallinen elämä joka on monelle unelmien täyttymys.
Missä mielessä taide on parempi elämäntehtävä kuin raudan nosto? Millä tavalla perhe-elämä on täydempää elämää kuin jonkin muunlainen elämä?
Minusta me olemme aika herkkiä tuomitsemaan toisten elämäntyylejä. Moni ei ymmärrä vaikka juuri näitä Testoja punttiksella. Mutta mikäs siinä? Se on haastava harrastus, jossa tapaa kavereita ja voi tuntea kehittyvänsä. Taide eroaa vain siinä että taiteessa käytetään päätä (ja sydäntä) kun punttiksella käytetään lihaksia.
Jos katsotaan oikein tarkkaan, niin kuitenkaan missään tekemisesessä ei ole mitään järkeä. Miksi pitäisi tehdä vaikka taidetta tai musiikkia? Joku vastaisi että se on kehittävää. Mutta kehittävää mitä varten? Jos teen työkseni tiedettä, niin sen sanotaan vievän ihmiskuntaa eteenpäin, tekevän tästä maailmasta paremman paikan. Mutta millä oikealla tavalla se on parempi jos tietämyksemme hieman kasvaa? Vaikka tietäisimme kaksi kertaa nykyistä enemmän asioita, vaikka taide tarjoaisi kymmenen kertaa suurempia elämyksiä kuin nyt, olisiko elämämme sen parempi?
Tulen siihen tulokseen että millään määrällä yhtään mitään väliä. Enemmän sitä tai tätä, ei tee elämäämme yhtään paremmaksi. Ainoa jolla on merkitystä on se mitä tapahtuu päämme sisällä. Jos elämämme tuntuu merkityksellisestä, silloin se on merkityksellistä. Jos tunnet itsesi onnelliseksi, silloin olet onnellinen. Millään muulla ei ole väliä. Tai sillä on väliä, jos tämä jokin muu voi auttaa sinua tulemaan onnelliseksi. Millään muulla kuin onnellisuudella ei ole muuta kuin välillistä merkitystä.
sunnuntai, joulukuuta 03, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Samaa minäkin olen ajatellut: vain onnellisuudella on väliä. Onnellisuus on tavallaan ainoa totuus; ei ole väliä, mihin totuuteen uskoo, kunhan on onnellinen.
Onnellisuuteen kaikki pyrkivät - keinoilla, joilla siihen pyritään, ei sinänsä ole väliä.
Lähetä kommentti