Hallintapakkomielle

Otsikko on tökerö käännös termistä "control freak", mutta tajusin äskettäin olevani sellainen. Tai oikeasti olen aina tiennyt olevani, mutta uskoin päässeeni siitä paremmin eroon. Huomasin, että koen suurta tarvetta hallita minusta kerrottavia huhuja. Tuntuu siltä että voisin tehdä mitä vain jos en jää kiinni, jos kukaan ei tietäisi mitä teen. Kuin suljettujen ovien takana voisi tapahtua mitä tahansa.

Sain itseni kiinni siitä etten uskaltanut pitää hauskaa sen vuoksi että pelkäsin mitä muut ajattelisivat jos sen tietäisivät. (Lisäväriä tarina saa siitä, että vahvasti epäilen että minut kuitenkin saatiin kiinni hauskanpidosta josta aiheutui mielipahaa eräälle henkilölle.) Tästä seuraakin moraalinen dilemma. Olen vakaasti sitä mieltä ettei minun pitäisi miettiä mitä muut ajattelevat tekemisistäni vaan tehdä omat päätökseni, mutta samalla toisten loukkaaminen ei ole hyvä asia.

Olen tämä blogin kohdalla vetänyt sellaisen rajanvedon että kaikki mitä voin tässä rehellisesti kertoa on oikein ja hyvää, ja sellainen josta en voi kertoa, on jotain mitä ei muutenkaan pitäisi tehdä. Se on melkein hyvän käytöksen määritelmä - minkä voin pelotta ja avoimesti kaikille muille kertoa, on väkisinkin hyvää käytöstä. Mutta se mikä on minusta oikein, ei välttämättä ole muiden mielestä oikein. En halua tehdä sitä päätöstä muiden puolesta, ja siksi en ole tässä blogissa maininnut herkkien asioiden kohdalla mitään nimiä. Mutta se ei ole ratkaisu, se on ongelman välttelyä. Ongelma lienee se että muiden tarkastelessa minun tekojani, joita minä pidän oikeina, eivät he tiedä kaikkia yksityiskohtia ja voivat tulkita tilanteen väärin. Tällöin tilanne saattaa näyttää toiselta kuin mitä se on.

Tässä kuitenkin eksyin kauas aiheesta, hallintapakkomielteestä. Tunnen haluavani hallita niitä tekoja joita muut näkevät minun tekevän. Eli välttää tilanteita jotka voidaan tulkita väärin, tai joita sosiaaliset normit eivät pidä hyväksyttävinä. Tajusin nyt että tämä on tavallaan holhousta - pyrin hallitsemaan mitä muut ajattelevat minusta koska en luota että he näkisivät asiat hyvin päin. Tämä on juuri sitä ylenkatsomista jonka mainitsin edellisessä kirjoituksessani - ominaisuus minussa josta en erityisemmin pidä (syystäkin). Tässä tapauksessa ystäväni, joka syytti minua ylenkatsomisesta, on oikeassa. Minun on joskus vaikea luottaa siihen, että toiset ihmiset asiat eivät ajattelisi minusta pahasti. Tai vaikka ajattelisivatkin, että sillä ei ole väliä.