Suomi on hyvinvointivaltio, tai ehkä ihanhyvinvointivaltio ja vieläpä siinä määrin, että koko sanasta on tullut latteus. Hyvinvointihan sisältää Maslowin tarvehierarkian kahden alimman portaan asiat, eli fysiologiset tarpeet (ruoka, lämpö) ja turvallisuus. Kolmas askel, yhteenkuuluvuus, toteutuu vain joiltain osin. Moni meistä on ylpeä suomalisuudestaan, mutta esimerkiksi Kamppissa riehuneet graffiitti-jengit eivät varmaankaan miellä itseään osaksi valtaväestöä. Juuri valtaväestöä vastaanhan he olivat protestoimassa. Sama oli syynä Pariisin mellakoissa jokin aika sitten; maahanmuuttajat ja monet nuoret eivät tunne olevansa osa yheistkuntaa.
Tällaisia asioita ihanhyvinvointiyhteiskunta ei ota huomioon. Maslown teoria puolestaan ei ota huomioon sitä, että mikäli ylempien tasojen asiat ovat kunnossa, esimerkiksi jos rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet ovat kunnossa, niin silloin olemme valmiit tinkimään huomattavastikin alemmista tarpeista. Nämä ylemmät tarpeet ovat kuitenkin ne jotka lopulta aikaansaavat onnellisuutta, kun alemmat tasot vain mahdollistavat onnellisuuden. Kun yhteiskuntamme nykyisin panostaa lähinnä ihanhyvinvointiin, muuttuu se holhousyhteiskunnaksi, jossa ei enää tarvitse kantaa vastuuta, koska aina on jokin turvaverkko valmiina ottamaan vastaan kun ote lipeää.
Siksi ehdotan, että lakkaamme pitämästä hyvinvointivaltion ylläpitoa tavoitteenamme ja tähtäämme korkeammalle. Tämä on jossain määrin samansuuntainen ajatus kuin Pekka Himasen parin vuoden takaisen tulevaisuusraportissa esittämät asiat. Minusta päämääräksi pitäisi ottaa onnellisuus ja pyrkiä luomaan utopistinen onnellisuusvaltio. Jo tämä termi yksinään, onnellisuusvaltio, saa minulla ajatuksen liikkeelle. Minkälainen se olisi? Mitä tekisimme toisin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Toinen jännä esimerkki Maslowin puutteista on taitelijat. He voivat hyvinkin unohtaa pari pykälää siitä välistä, kuten vaikka ruuan ja hygienian, vaan päästäkseen ylimmälle tasolle, toteuttamaan itseään.
Tuon reippaasti ylemmän tavoittelemisessa on jotain jaloa. Muistan ajatelleeni samaa, kun ruotsi julkaisi uuden liikenneturvallisuus-kampanjansa muutama vuosi sitten; yksikin kuolema on liikaa. Ajatus lähti kait siitä, että liikennekuolemat oli tarkoitus puolittaa, ja joku älähti että "miten kuolema voi olla tavoite?"
Lähetä kommentti