Suurin este oppimiselle on uskomus siitä, että tietää asian jo ennestään.
Tämä siis viittaa siihen taitoon, että osaa nähdä tuttuja asioita uusin silmin; osaa löytää uusia ajattelutapoja tuttujen asioiden seassa. Akateemisessa maailmassa tätä kutsutaan kritiikiksi, mutta minä vastustan kritiikkiä, koska se on aina hajoittavaa eikä koskaan rakentavaa (huomatkaa, kritisoin kritiikkiä). Paljon parempia sanoja ovat ihmettely, hämmästely ja kysely. Minä siis ihmettelen, kuinka akateemisessa maailmassa on eksytty niin negatiivispainoitteiselle uralle. Nyt ymmärränkin tarkemmin miksi kritiikki on pahasta. Kritiikki kertoo mikä on väärin. Se keskittyy väärään ja pahaan, unohtaen hyvän ja positiivisen. Ihmettelijä kysyy, haluten tietää lisää, entistä tarkemmin ja uudesta suunnasta, ilman ennakko-olettamuksia. Kuulostaa ehkä naiivilta, mutta naiivilla ihmisellä on puhdas sielu, kyynikolla sysimusta. Kumpi sinä haluat olla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti