keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Puheita ja tekoja

On olemassa ilmiö johon olen törmännyt monta kertaa ja joka hämmästyttää minua joka kerta yhtä paljon. Ja se menee näin: Istutaan illalla oluen ääressä porukalla ja saadaan loistava idea. Sovitaan että se toteutetaan ja sovitaan päivämäärät ja kaikki. Päivämäärän lähestyessä, kukaan ei enää muista mitään, tai vetoavat siihen että "no tää idea oli nyt vähän tämmöinen". Eli kun siitä puhutaan yhdessä innostuneesti, kaikki kannattavat ideaa, mutta sitten myöhemmin iskee epäilys, että oliko se idea oikeasti niin hyvä, ja lähtevätköhän ne muut nyt tämmöiseen hulluun hankkeeseen mukaan. Seuraus on paljon puhetta ja vähän tekoja.

Harmillista asiassa on se että usein nämä ideat ovat mielettömän hienoja ja rohkeita, ja aivan varmasti toteuttamiskelpoisia. Niiden toteuttamiseksi tarvittaisiin vain uskoa siihen, että muut ovat mukana. Yksin ollessaan ei enää saa sitä yhdessätekemisen ilmapiiriä ympärilleen tukemaan hullua ideaa, vaan alkaa epäillä itseään. Luulen että kyse on paljolti myös rohkeuden puutteesta.

Paljon on kyse myös epäonnistumisen pelosta, ihan turhasta. Mitä jos se ei toimikaan? Entäs sitten? Seurauksena saattaa olla vaikka hieman vaivalloinen hetki tai hukkaan heitettyjä rahoja. Entäs sitten? Mutta entä jos se toimiikin? Seurauksena saattaa olla spektaakkeli, jonka muistaa vielä kahden kymmenen vuoden kuluttua. Olisiko sen mahdollisuus vaivan arvoinen?

Ihmiset pelkäävät epäonnistumista enemmän kuin haluavat onnistumista. Tee vaikka itselläsi seuraava koe; Heittetään lanttia, ja jos saat klaavan häviät 100 euroa, jos taas kruunan, voitat x euroa. Miten suuri pitää x:n olla jotta lähtisit mukaan peliin? Voit jättää oman (rehellisen) vastauksesi kommentiksi tähän juttuun.

Itselläni, jos menen puhtaasti tunteella, olisi x noin 200 euroa. Eli minullekin 100 euroa jotka jo ovat minulla, ovat tärkeämpi kuin 200 euroa jotka voisin saada. Veikkaan että se on samaa luokkaa muillakin. Jos taas arvioisimme tilannetta puhtaasti tilastollisin keinon, päästäisiin jo 100:lla eurolla nollatulokseen.

Mutta jos kuitenkin palataan alkuperäiseen aiheeseen. Miten saan ylläpidettyä hyvät ideat myös baari-illan jälkeen? En tiedä. Itseeni sovellan ankarasti sääntöä, jonka mukaan puheideni on vastattava tekojani. Aikaisemmassa kirjoituksessani esitin iskulauseen "Elää aatteesi mukaan" tai jotain sinnepäin. En kuitenkaan tiedä miten saisin muut elämään omien sanojensa mukaisesti. Jos he pettävät minut perääntymällä sovituista suunnitelmista on se tietysti ikävää, mutta se että he samalla pettävät itseään on paljon harmillisempaa.

3 kommenttia:

z kirjoitti...

i swear i am going to learn finnish just to understand what you're writing. the picture is beautiful and is making me simply die of curiosity. do you run any english blogs, by any chance?

Unknown kirjoitti...

Thanks! :)

Actually, this is a problem I've thought about a lot. I'd like to, kind of, write in english so that every one would be able to read. But I don't like the idea of succumbing the anglo-saxian supremacy. On the contrary, I would very much like to promote my own language, Swedish, but it is a minority language in Finland and many of my friends are not comfortable reading Swedish. Therefore, I write in my second language Finnish, in which most of my friends are fluent. However, it is a bad compromise, since in this way I'm turning away from Swedish that was my original idea. Ouch.

As alternatives, I've been pondering if I could, for example, write in all three languages and translate everything into these three languages. But if I write in Finnish, Swedish and English, then why don't I write also in German? I'm not fluent in German, but it is a languages just as good as any other. Translation, however, is something far too complicated for me to do for all spontaneous writings.

BTW. The picture below is taken of The National Museum of Finland in Helsinki. It is a must-see when you visit Helsinki.

Anonyymi kirjoitti...

Itselle tulee tästä mieleen kaksi casea;

-Kesäinen benji-hyppyni lähti juuri lupauksesta laiturilla juhannuksena. Kun on kerran sopimuksen merkkinä puristanut toisen kättä, ei sitä voi oikein perua. http://kai.thesubmachine.com/blog/?p=72

-Eräs tuttu tyttö oli jossain vaiheessa Puolassa vaihdossa. Palattuaan suomeen Puola tuli puheeksi baarissa, ja hän ja hänen kaverinsa päättivät kävellä Puolaan kesällä. He olivat ihan tosissaan toteuttamassa ideaa kunnes huomasivat etteivät yksinkertaisesti saaneet sitä sopimaan aikatauluihinsa. Mutta he ainakin yrittivät tosissaan:)