Olen tässäkin blogissa useasti päivitellyt sitä että minä tunnen itseni niin kurjaksi kun katselen televisiota paljon enemmän kuin mitä omassa "ideaali maailmassani" tekisin. Minusta olisi sopivaa jos katselisi jonkun elokuvan aina silloin tällöin, ehkä jotain kevyttä viihdettä kun on väsynyt ja dokumentäärejä sopivina hetkinä. Minulla on ollut sellainen tunne että tämän kautta olisi onnellisempi.
Nyt lukiessani de Mellon kirjaa tajusin sen; onnellisuus on jo olemassa, mutta olen vain niin keskittynyt riutumaan oman käyttäytymiseni vuoksi että se hämärtää olemassaolevan onnellisuuden. Eli minun ei pidä takertua siihen yksityiskohtaan että katselen hieman enemmän televisiota kun täydellisessä maailmassa, vaan olla silti onnellinen. Koska oikeasti, televisionkatselu on vain yksityiskohta elämän suuressa kaaressa. Niin paljon muuta hienoa on tapahtumassa juuri nyt, että on turha antaa jonkin näin triviaalin puutteen pilata onnellisuuttani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti