Nyt olen taas innoissani asioista joita olen lukenut de Mellon kirjasta. Hän kuvailee meidän normaalia tapaa toimia; ponnistelemman saavuttaaksemme paremman elämän. Tavoittelemme onnellisuutta ja haemme rakkautta. Mutta kaikki turhaan. Ponnisteluilla me vain yritämme muuttaa sitä mitä me itse olemme, muutta itsemme joksikin toiseksi, otamme tavallaan itsellemme jonkin roolin. Voin hyvin kuvitella itseni sellaisessa roolissa; olisin sellainen joka katselee vähemmän televisioita, tai joka pitää tavaroita järjestyksessä. Mutta tämä ei kuulu luonteeseeni - se olisi teeskentelyä ja kuluttaisi kovasti energiaa. Energiaa kuluttavat ratkaisut eivät kestä pitkällä tähtäimellä. Aina tulee se yksi päivä jona on hieman liian väsynyt jaksaakseen pitää roolia yllä.
Ratkaisu on tietoisuus, ainakin de Mellon mielestä ja minä yhdyn siihen. Rakkauden tavoittelussa ei ole syytä takertua, vaan antautua rakkaudelle. Eli ei pyrkiä valloittamaan rakkautta vaan antaa rakkauden valloittaa. Samoin onnellisuutta ei saa yrittämällä, vaan lakkaamalla yrittämästä. Tämä kuulostaa metaforiselta, mutta se on täysin konkreettista. Kun tulee tietoiseksi niistä asioista jotka tekevät itsensä onnettomaksi, voi lakata välittämästä niistä. Näin ei-onnelisuus (=onnettomuus) häviää ja jäljelle jää vain onnellisuus.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti